ÄKS

Niskasten sukukokous kerääntyi Äänekoskella

30.07.2022 19:05 (muokattu 30.07.2022 19:07)
Mikko näyttely sai ihailua osakseen Niskasten sukukokousessa.

Kokous alkoi Pankkari Bowlingissa, josta siirryttiin Mikko näyttelyyn ja lopuksi Konginkankaan kylätaloon. Paikalla oli sukua neljästä polvesta. 

 

Timo Niskanen kertoo sukutapaamisen olevan pitkä perinne, joka on pyritty järjestämään kerran kesässä. 

– Tämä on meidän serkusten järjestämä juttu ja paikka vaihtelee, mutta tällä kerralla paikaksi valikoitui Pankkari, Mikko näyttely ja kylätalo, jonka paikkeilta sukujuuret ovat lähtöisin, Niskanen kertoo. 

Tämänvuotinen sukukokous on erityisen merkityksellinen, sillä sukulaisia saapui paikalle myös Ruotsista, eivätkä he kaikki olleet vielä aikaisemmin käyneet täällä. 

– Päivältä odotan yhdessäoloa ja kuulumisten vaihtoa, Ruotsista tuli 10 henkeä, joten pääsemme verestelemään Ruotsin kielen taitoja ja Google kääntäjä voi olla kovilla, Niskanen naurahtaa. 

Nostalgiaa kokoukseen toi myös Mikko näyttely, joka herätti muistoja. Tuija Poutiainen kertoo olleensa mukana Kahdeksan surmanluotia elokuvan hääkohtauksessa. 

– Mikon äiti, eli minun mummoni asui kuvauspaikan vieressä, josta juoksimme pyhämekoissa kuvauksiin, Poutiainen muistelee. 

Yrittäjänä toimiva Poutiainen on päässyt myös kokeilemaan näyttelijän uraa, mutta 12 vuotiaalle runonlausunta oli niin jännittävää, ettei runosta muistunut juuri mitään mieleen ja näyttelijän ura jäi. Poutiaisen pikkuveli Juha Niskanen näytteli Syksyllä kaikki on toisin elokuvassa, josta hän voitti myös lapsinäyttelijä palkinnon. 

– Näyttelyn kuvat tuovat mieleen muistoja ajoilta, kun olimme mummolassa ja menimme Käpykoloon ranta-aittaan muiden suvun lasten kanssa. Taiteilijavieraat olivat jännittävä näky nuorena, Poutiainen kertoo. 

Nykyisin Malmössä asuva Mikon tytär Pia Håland Anveden kertoo näyttelyn herättävän paljon lämpöisiä muistoja ja nostalgiaa. 

– Olemme viettäneet monet kesät täällä, kun isä vielä eli ja omat lapset olivat pieniä. On hienoa, että omat lapsen lapsetkin saavat kosketuksen perhetaustasta ja pääsevät kurkistamaan historiaan, Håland Anveden sanoo. 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy