ÄKS

Novan päivystyksen pitkittynyttä kuormittuneisuutta lähdetään purkamaan yhteistyöllä

22.12.2023 05:48

Keskiviikkona 20.12. järjestetyssä Keski-Suomen hyvinvointialueen johdon ja päivystyksen henkilöstön yhteisessä tilaisuudessa jatkettiin keskustelua päivystystoiminnan tilanteesta ja pohdittiin ratkaisuja pitkittyneeseen korkeaan kuormitukseen. Tilaisuus järjestettiin vastauksena hätähuutoon, jonka päivystyksen työntekijät esittivät hyvinvointialueen johdolle adressin muodossa 24.11.2023 Sairaala Novassa.

 

Keskustelussa todettiin päivystyksen ruuhkautumisen olevan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmän haaste, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan hyvinvointialueen palvelu- ja vastuualuerajat ylittävää sitoutumista. Puheenvuoroista nousi esiin, että päivystykseen tulee esimerkiksi paljon potilaita, jotka olisivat tarkoituksenmukaisinta hoitaa ensisijaisesti muissa palveluyksiköissä, mutta jotka eri syistä ohjautuvat lopulta päivystykseen. Lisäksi jatkohoitopaikkaa tarvitsevat potilaat joutuvat usein odottelemaan päivystyksessä, koska osasto- tai palveluasumisen paikkoja ei ole vapaana muissa yksiköissä.

Päivystyksen palvelujohtaja ja esihenkilöt ovat yhdessä työntekijöidensä kanssa koonneet toistasataa toimenpidettä päivystyksen toiminnan kehittämiseksi. Kehitysehdotukset sisältävät sekä yksikön omia sisäisiä toimenpiteitä että laajempia, eri palvelu- ja vastuualueiden yhteistyössä toteutettavia toimenpiteitä.

Päivystyksen palvelualue lähtee osaltaan edistämään yhdessä listattuja kehitystoimenpiteitä. Paikalla olleet hyvinvointialuejohtaja, toimialajohtaja, vastuualuejohtaja ja johtajaylilääkäri ottavat aiheen vaatiman laajemman vastuualueiden välisen yhteistyön omalle asialistalleen.

– Nyt kun olemme yhtä ja samaa hyvinvointialuetta, meillä on mahdollisuus yhdessä järjestää toimintaamme niin, että saamme ratkottua pullonkauloja, joita palveluketjun eri osien välille muodostuu, sairaalapalvelujen vastuualuejohtaja Juha Paloneva sanoo.

Sairaalapalveluissa jo tehtyjen omien kehittämistoimenpiteiden lisäksi tammikuussa Sairaala Novassa aloittaa uusi siirtymäosasto, jotta jatkohoitopaikkaa tarvitsevien potilaiden ei tarvitse odottaa päivystyksessä. Lisäksi suunnitteilla oleva hyvinvointialueen kiirevastaanottojen uudistus osaltaan vähentäisi päivystyksen kuormitusta, kun terveysasemien kiirevastaanottojen kapasiteettia saataisiin parannettu

Keskiviikkona 20.12. järjestetyssä Keski-Suomen hyvinvointialueen johdon ja päivystyksen henkilöstön yhteisessä tilaisuudessa jatkettiin keskustelua päivystystoiminnan tilanteesta ja pohdittiin ratkaisuja pitkittyneeseen korkeaan kuormitukseen. Tilaisuus järjestettiin vastauksena hätähuutoon, jonka päivystyksen työntekijät esittivät hyvinvointialueen johdolle adressin muodossa 24.11.2023 Sairaala Novassa.

Keskustelussa todettiin päivystyksen ruuhkautumisen olevan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmän haaste, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan hyvinvointialueen palvelu- ja vastuualuerajat ylittävää sitoutumista. Puheenvuoroista nousi esiin, että päivystykseen tulee esimerkiksi paljon potilaita, jotka olisivat tarkoituksenmukaisinta hoitaa ensisijaisesti muissa palveluyksiköissä, mutta jotka eri syistä ohjautuvat lopulta päivystykseen. Lisäksi jatkohoitopaikkaa tarvitsevat potilaat joutuvat usein odottelemaan päivystyksessä, koska osasto- tai palveluasumisen paikkoja ei ole vapaana muissa yksiköissä.

Päivystyksen palvelujohtaja ja esihenkilöt ovat yhdessä työntekijöidensä kanssa koonneet toistasataa toimenpidettä päivystyksen toiminnan kehittämiseksi. Kehitysehdotukset sisältävät sekä yksikön omia sisäisiä toimenpiteitä että laajempia, eri palvelu- ja vastuualueiden yhteistyössä toteutettavia toimenpiteitä.

Päivystyksen palvelualue lähtee osaltaan edistämään yhdessä listattuja kehitystoimenpiteitä. Paikalla olleet hyvinvointialuejohtaja, toimialajohtaja, vastuualuejohtaja ja johtajaylilääkäri ottavat aiheen vaatiman laajemman vastuualueiden välisen yhteistyön omalle asialistalleen.

– Nyt kun olemme yhtä ja samaa hyvinvointialuetta, meillä on mahdollisuus yhdessä järjestää toimintaamme niin, että saamme ratkottua pullonkauloja, joita palveluketjun eri osien välille muodostuu, sairaalapalvelujen vastuualuejohtaja Juha Paloneva sanoo.

Sairaalapalveluissa jo tehtyjen omien kehittämistoimenpiteiden lisäksi tammikuussa Sairaala Novassa aloittaa uusi siirtymäosasto, jotta jatkohoitopaikkaa tarvitsevien potilaiden ei tarvitse odottaa päivystyksessä. Lisäksi suunnitteilla oleva hyvinvointialueen kiirevastaanottojen uudistus osaltaan vähentäisi päivystyksen kuormitusta, kun terveysasemien kiirevastaanottojen kapasiteettia saataisiin parannettua

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy