Itsenäisyyspäivä on sellainen, että herrat ja rouvat kantavat killuttimia rinnoillaan ja tavallinen kansa katsoo kadehtien sivusta. Mutta joka vuosi ansiomerkkejä myönnetään aina uusillekin ihmisille, joten rahvaskin voi elätellä toiveita pääsystä eliittiin.
Nyt on aika pohtia, olisiko jostakusta henkilöstä ansiomerkin kantajaksi, sillä aluehallintovirastot pyytävät esityksiä vuoden 2015 itsenäisyyspäivänä myönnettävistä Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkeistä. Esitykset koskevat valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonaloja.
Esitysten tulee perustua ritarikuntien sääntöjen tarkoittamiin henkilökohtaisiin ansioihin. Virka- ja palveluvuodet eivät sinänsä voi olla kunniamerkin myöntämisen perusteena. Ensisijaisena lähtökohtana ovat keskitason yläpuolella olevat ansiot, jotka asianomainen on osoittanut omalla ammattitaidollaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä. Edellytyksenä on lisäksi hyvämaineisuus ja myös halu ottaa vastaan kunniamerkki.
Edellytyksenä kunniamerkin antamiselle kunnalliselle luottamushenkilölle on pitkäaikainen ja ansiokas toiminta kunnallishallinnon alalla. Yleensä on edellytetty 10–15 vuoden aktiivista toimintaa luottamushenkilönä. Kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajana pitkän aikaa toimineelle on tavallisesti myönnetty korkeampi kunniamerkki (SVR R tai SL R) kuin muille luottamushenkilöille.
Esitettäessä kunniamerkkejä kunnallisille luottamushenkilöille on asianomaisesta henkilöstä ilmoitettava myös hänen päätoimensa ja koulutuksensa. Esitykset tehdään valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön ohjeiden mukaisesti.
Kiinnitän huomioni kirjoituksen alussa mainittuun kateuteen; se on tunne, jota potee moni, mutta emme todellakaan kaikki. Osa meistä antaa arvon sille jolle se kuuluu, osaa iloita toisen menestyksestä ja olla kadehtimatta.
Sitten on se ”huono-osaisempi” joukko, joka kadehtii vammaiselta pysäköintiruutua (mutta ei toki vammaa tai sairautta, jonka vuoksi pysäköintilupa myönnettiin) ja tonnin kuussa tienaavalta sairauseläkeläiseltä toimeentuloa, kun omat viisitoista tonnia kuussa brutto eivät riitä mihinkään (tämä on todellinen esimerkki oikeasta elämästä).
Onnellisuus on suurelta osin siitä kiinni, että osaa olla kadehtimatta ja vertailematta itseään aina muihin.