Oikeudenkäynti Kuhnamon öljyturman tiimoilta on siirtynyt kuukaudella eteenpäin. Alkuperäisen aikataulun mukaan käräjien piti alkaa ensi viikolla, mutta nyt uudeksi aloittamispäiväksi on ilmoitettu 19. marraskuuta.
Jyväskylässä pidettävälle oikeudenkäynnille on varattu aikaa kolme päivää. Keski-Suomen kihlakunnansyyttäjä vaatii öljyvahingon aiheuttaneelle Äänevoima Oy:lle 50 000 euron yhteisösakkoa.
Rikosnimike on tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen. Yrityksen ohella oikeuteen syytteen ovat saaneet viisi Äänevoiman työntekijää, heidän joukossaan toimitusjohtaja Hannu Peltola. Kaikki syytetyt kiistävät rikoksen.
Äänevoiman pumppaamosta karkasi viime vuoden elokuussa Kuhnamoon 6,2 kuutiota raskasta polttoöljyä. Öljy turmeli Kuhnamon rantoja noin 2,5 kilometrin matkalta.
Asianomistajina on muun muassa 39 yksityishenkilöä.