Kaupunkilaiset ovat tyrmistyneitä tiedotuksen vähyydestä, koskien öljyvahinkoa Kuhnamolla.
– Siellä uidaan täyttä häkää, missä kyltit? Missä tiedotustilaisuus? Nyt nähtiin, että kriisitiedottaminen ontuu, kommentoidaan Facebookissa.
Äänekosken kaupungin ympäristöpäällikkö Pirkko Sihvonen kertoo, että kaupungin sivuja päivitetään parhaillaan. Tällä hetkellä kaksi Suomen Ympäristökeskuksen asiantuntijaa kiertää rantoja. Konsultit suorittavat resurssitarpeen arvioinnin.
– Puhdistustyöt ovat käynnissä koko ajan. Sykkeen asiantuntijat arvioivat tilannetta, ja arvion perusteella päätämme kaluston ja henkilöstön tarpeen, kertoo Sihvonen.
Huomenna paikalle saadaan toinen niittokone.
Kustannusvastuuta spekuloidaan kylillä. ÄKSän tavoittama kaupunginhallituksen jäsen Jaana Tani (vihr) sanoo, että tämä ei ole kaupungin öljyvahinko. Tani hämmästelee Äänevoiman piilossa pysymistä
– Äänevoiman pitäisi astua parrasvaloihin, toki kaupungin tulee peesata uutisointia.
Pirkko Sihvosen mukaan öljyn omistaja on kustannusvastuussa.
– Kaupunki ei ole aiheuttaja, ei maksumies vaan toimija, jolla on tällä hetkellä parhaat eväät tuhojen siivouksessa. Siivotaan sotku ensin, setvitään paperit vasta sitten.
Marjo Steffansson