ÄKS

Öljyvuodon tuomio annetaan 13. joulukuuta

22.11.2012 17:55

Keski-Suomen käräjäoikeus päätti torstaina Kuhnamon öljyvuodon käsittelyn. Tuomionsa oikeus antaa 13. joulukuuta.

Kolme päivää käräjillä puidussa jutussa syytettynä ovat Äänevoiman toimitusjohtaja, käyttöpäällikkö, käyttömestari ja kaksi vuoroesimiestä. Heitä syytetään tuottamuksellisesta ympäristön turmelemisesta.

Sama syyte koskee myös itse yhtiötä. Syyttäjä vaatii Äänevoiman maksettavaksi 50 000 euron yhteisösakkoa.

Kaksi Äänevoiman johtoon kuuluvaa syytettyä myönsi oikeudessa, että heidän asemaansa perustuen syyte tuottamuksellisesta ympäristön turmelemisesta on oikea. He kuitenkin kiistivät syyllistyneensä laiminlyönteihin.

Kolme muuta Äänevoiman työntekijää kiistivät syytteet.

Öljyvahinko tapahtui viime vuoden elokuussa. Äänevoiman voimalaitoksen rikkoutunut putki valutti Kuhnamoon raskasta polttoöljyä poliisin arvion mukaan noin viisi kuutiota.

Öljy tappoi useita lintuja. Keski-Suomen poliisi pitää öljyvuotoa yhtenä maakunnan merkittävimmistä ympäristövahingoista viime vuosina. Noin 50 yksityistä henkilöä esitti omia vaatimuksiaan öljyvuodon vuoksi.

Äänevoiman toimitusjohtaja Hannu Peltola kertoi Keskisuomalaiselle, että öljyturman jälkien puhdistaminen maksoi yhtiölle 600 000 ? 700 000 euroa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy