ÄKS

Oman elämänsä kuningatar



21.06.2015 17:06
Kuningatar ja oman elämänsä kuningatar Riitta Hytönen-Pasanen

Taidemuseon kesä on täällä! Koko kesän ajan Taidemuseossa voi ihailla Riitta Hytönen-Pasasen tekstiilitaidetta. Sinisen kauniit sävyt tulevat esiin koko näyttelyssä, onhan sininen taiteilijan uran yksi kantavista voimista.

– Sininen on lempivärini. Useimmissa töissä on sinistä joko punaisen tai vihreän kanssa, Hytönen-Pasanen kertoo. 

Sinisistä taideteoksista varsinkin suurijuurista puuta kuvaava Kuningatar kätkee taakseen hienon tarinan.

– Kun ihminen kunnioittaa juuriaan, jokaisesta ihmisestä voi tulla oman elämänsä kuningatar.

 Taiteilija itse kunnioittaa juuriaan varsin vahvasti.

Maatilalla sumiaissa lapsuutensa viettänyt Hytönen-Pasanen on palannut kotimaisemiinsa elämään ja tekemään taidetta. Syntymäkodissa on syntynyt myös suuri osa näyttelyssä nähtävästä tekstiilitaiteesta. Ja taideinnostuskin on peräisin Sumiaisista.

– Äidin kanssa kotitalon tuvassa kudoimme kangaspuilla. Siitä se kipinä tekstiileihin lähti. Eikä minusta muuhun olisi ollutkaan. Lukuihmistä ei minusta olisi saatu vaikka alat kuten psykologia kiinnostivatkin. Nykyään lukeminen on rakas harrastus, josta saan myös paljon ideoita taiteeseen, Hytönen-Pasanen kertoo.

Ideoita ja tarinoita taiteen takana kaivetaan runoudesta, kirjallisuudesta ja luonnosta. Eivätkä ideat näillä eväillä helposti lopu. 48 vuotta sitten ensimmäisen näyttelynsä avannut taiteilija tekee taidetta rauhassa ja rakkaudella.
– Keskisuuren työn tekemiseen menee helposti kaksi kuukautta. Ja tekeminenhän on kuin meditointia. Tehdessä ehtii ajatella maailmaa ja siinä samalla tulee ideoita seuraaviin töihin.

Riitta Hytönen-Pasasen Maan valo-näyttely Äänekosken Taidemuseossa 16.6 – 13.9



Kuningatar ja oman elämänsä kuningatar Riitta Hytönen-Pasanen

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy