ÄKS

Omat kasvatit penkillä – Huiman nykyinen menestys muukalaisten tuomaa

19.04.2016 08:00
Sinisen palkin korkeus kertoo siitä, kuinka suuri osa Huiman naisten SM-sarjajoukkueen pisteistä on Huiman omien kasvattien tekemiä kullakin kaudella. Numero palkin sisällä kertoo Huiman sijoituksen.

Valhe, emävalhe, tilasto? No, kaikki on suhteellista. Mutta fakta on se, että Huiman naisten koripallojoukkueen rakenne on muuttunut 20 vuodessa rajusti.

Kun Mervi Nurmi valmensi ensimmäisen SM-kauden 1996–97, joukkue oli vahvasti äänekoskelainen. Huiman pisteistä peräti 38,2 prosenttia löysi sukan omien kasvattien käden kautta.

Kevään 2016 tuoreessa pronssijoukkuessakin pelasi toki Huimassa korisoppinsa saaneita. Mutta heidän osuutensa pisteistä oli vain 7,6 prosenttia. Vuoden takaisessa hopeajoukkueessa prosentti oli vielä pienempi, 6,8.

Omien osuus ei ole suinkaan laskenut tasaisesti, mutta suunta on keskimäärin ottaen ollut pitkään selvä. Yli 30 prosentin osuus (31,3) oli viimeksi Huiman kultakaudella 2002–03, kiitos etenkin Sari Purasen ja Minna Hartikan.

KORIPALLO on laji, jossa 6–7 pelaajaa vastaa yleensä lähes kaikista joukkueen tehoista. Siksi iso merkitys on sillä, kuinka monta ulkomaalaispelaajaa sarjassa sallitaan – tai joukkue käyttää. Esimerkiksi Huiman ensimmäisellä SM-kaudella vahvistuksia sai olla vain yksi. Sama oli tilanne myös kultakaudella.

Huima on käyttänyt kolmea vahvistusta sääntöjen niin salliessa kaudesta 2005–06. Omien kasvattien osuus koritalkoissa oli viimeksi korkealla tasolla vuosikymmenen vaihteessa. Kaudella 2010–11 prosentti oli vielä mainio 26,9.

Myöhempään romahdukseen on yksi aika hyvä selitys. Keväällä 2012 Huiman viimeisin maajoukkuetason pelaaja eli Maiju Bland (e Pekkarinen) löi tossut naulaan.

Blandin lopettamisen jälkeen joukkueen menestys tai menestymättömyys on ollut käytännössä lähes täysin ”muukalaisten” varassa.

OMA kysymyksensä on se, miksi näin on käynyt. Miksei Huima ole onnistunut kasvattamaan enää huipputason pelaajia? Tai mikseivät he saa enempää mahdollisuuksia näyttää kykyjään?

Monia kannattajia tilanne harmittaa. Mutta toisaalta kansa hurraa Huimalle viimeistään kevään pudotuspeleissä, jos ja kun mitaleista taas tapellaan. Keltainen paitahan se on päällä vahvistuksillakin.

Tehokkaimmat omat kasvatit kausi kaudelta
(vähintään puolet otteluista pelanneiden pistekeskiarvo)

1996–97: Minna Hartikka 12,9, Mari Paananen 8,7, Virpi Manninen 4,6.
1997–98: Sari Puranen 9,4, Minna Hartikka 5,6, Pirjo Surenkin 5,3.
1998–99: Sari Puranen 11,3, Minna Hartikka 6,5, Virpi Manninen 2,1.
1999–00: Minna Hartikka 7,0, Virpi Manninen 3,3, Mari Paananen 2,8.
2000–01: Sari Puranen 9,2, Minna Hartikka 6,2, Mari Paananen 2,4.
2001–02: Sari Puranen 14,5, Minna Hartikka 7,4, Mari Paananen 4,0.
2002–03: Sari Puranen 14,2, Minna Hartikka 7,8, Maiju Bland 4,1.
2003–04: Maiju Bland 7,5, Maria Pekkarinen 4,7, Anna Kumpulainen 3,5.
2004–05: Maiju Bland 8,6, Mari Paananen 4,2, Nita Lahtinen 3,5.
2005–06: Maiju Bland 8,9, Nita Lahtinen 3,6, Suvi Karvonen 0,6.
2006–07: Sari Puranen 8,4 (ainoa vähintään puolet otteluista pelannut)
2007–08: Nita Lahtinen 7,2, Susanne Uecker 2,4, Maria Pekkarinen 2,4.
2008–09: Nita Lahtinen 4,8, Susanne Uecker 1,6, Karoliina Jaatinen 1,5.
2009–10: Maiju Bland 11,5, Susanne Uecker 3,6, Karoliina Jaatinen 2,3.
2010–11: Maiju Bland 8,7, Susanne Uecker 5,4, Karoliina Jaatinen ja Suvi Karvonen 2,5.
2011–12: Maiju Bland 7,2, Karoliina Rytkönen 3,2, Emmi-Julia Nurmi 1,7.
2012–13: Riina Kärkkäinen 5,2, Karoliina Rytkönen 4,6, Jonna Tiihonen 0,8.
2013–14: Riina Kärkkäinen 5,2, Emmi-Julia Nurmi 4,5, Karoliina Rytkönen 3,4.
2014–15: Karoliina Rytkönen 3,1, Henna-Riikka Paajanen 1,0 (ei muita puolet otteluista pelanneita)
2015–16: Karoliina Rytkönen 3,4, Riina Kärkkäinen 2,8, Emmi-Julia Nurmi 0,9.

Grafiikkaa voit katsoa suuremmassa koossa klikkaamalla sen auki.

Sinisen palkin korkeus kertoo siitä, kuinka suuren osan Huiman naisten SM-sarjajoukkueen pisteistä on Huiman omien kasvattien tekemiä kullakin kaudella. Numero palkin sisällä kertoo Huiman sijoituksen.

Sinisen palkin korkeus kertoo siitä, kuinka suuri osa Huiman naisten SM-sarjajoukkueen pisteistä on Huiman omien kasvattien tekemiä kullakin kaudella. Numero palkin sisällä kertoo Huiman sijoituksen.

Vastaa

  1. Vesa Sormunen sanoo:

    Tämä trendi on joka puolella kun ulkomaalaisia sallitaan enemmän. Ei Äänekoskella kannata siitä syystä hävetä. Esim. Forssan Alun joukkueessa ei tainnut olla yhtään oman seuran kasvattia.

    1. Matti Virtanen sanoo:

      Myös miesten puolella ihan tuttu juttu. Koris kaikessa kansainvälisyydessään kärsii massamme tästä ilmiöstä.

    2. Takavuosien talkoolainen sanoo:

      Niinpä !
      Joskus Äänekoskelaisten seurojen tarkoitus oli järjestää harrastus- ja kilpailumahdollisuus paikallisille nuorille ja myös myös menestymisen mahdollisuus valtakunnan tasolla mikäli kyvyt ja taidot riitti. Nyt pitää keinolla millä hyvänsä saada menestystä.
      Ovathan nuo ulkomaalaiset ”halpatyövoimaa” siihen verrattuna, että itse valmentaisi ja kasvattaisi edustusjoukkueen pelaajat. Tällöin menestys ei olisi ollenkaan varma, kun kesken kauden ei voisi vaihtaa parempia pelaajia.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy