ÄKS

On tullut aika valita Vuoden Uurastaja – laita oma ehdotuksesi raadin arvioitavaksi

02.07.2021 15:45 (muokattu 05.07.2021 14:25)
Viime vuonna Vuoden Uurastaja -tittelin vastaanotti Markku Waris. Palkinnon luovutti Suolahden kyläyhdistyksen puheenjohtaja Terho Poikolainen.

Nyt on tilaisuus vaikuttaa! Suolahden Uurastaja julkistetaan Suolahden kesäpäivillä 7. elokuuta.  

 

Reilu vuosi sitten Nuoruuden Suolahti Facebook -ryhmän perustaja ja Suolahden kyläyhdistyksen varapuheenjohtaja Markku Waris pohti vuoden suolahtelaisen valintaa. Aiemmin, 1980-luvulla, Suolahdessa valittiin Vuoden Viljo, mutta se perinne on ollut jo pitkään pois kuvioista.

Tuumasta toimeen: Ensin Nuoruuden Suolahti -ryhmässä pohdittiin Vuoden suolahtelaiselle nimeä. ÄKSän päätoimittaja Marjo Steffanssonin ehdottama Vuoden Uurastaja valittiin kuvaamaan kotikylänsä eteen positiivisia asioita tehnyttä henkilöä tai tahoa. 

– Vuoden Uurastaja ei ole sidoksissa sukupuoleen, on kuvaava sana henkilölle tai taholle, joka on tehnyt kotikylänsä eteen hyvää ja positiivista työtä tai tekoja, nimeä ehdottanut Steffansson kertoi.

Kaikkien aikojen ensimmäiseksi Vuoden Uurastajaksi valittiin yleisöäänten sekä raadin toimesta idean isä, Markku Waris. 

Vuoden suolahtelainen tittelöidään kesäpäivien yhteydessä. Tittelin sekä henkilön valitsee  kyläyhdistyksen nimeämä raati, johon kuuluvat: Risto Korhonen, Leena Mäkinen, Kari Perälä, Marko Tuhkanen ja Marjo Steffansson. 

18. heinäkuuta saakka on mahdollisuus ehdottaa henkilöä, joka saa tittelin kantaakseen. Ehdotuksia vastaanottaa kyläyhdistyksen puheenjohtaja Terho Poikolainen.

Ehdotuksia Vuoden Uurastajaksi voi toimittaa 18.7. mennessä osoitteeseen kuvapalvelu.poikolainen@gmail.com

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy