Taiteilija Ari Liimatainen sai vastata Piilolan päiväkodin Puolukoiden toinen toistaan kiperimpiin kysymyksiin taidenäyttelyn avajaisissa.
Ari Liimataisen näyttely Maailma päättyy happotorniin on ilahduttanut Äänekosken taidemuseolla, ja ilahduttaa vielä maaliskuun 22. päivään saakka. Ajatuksia herättävä näyttely pisti mielikuvituksen vauhtiin, kun Piilolan päiväkotiryhmä Puolukat kävi taide-elämyksellä. Nyt pääsi vuorostaan Liimatainen katsomaan omista teoksistaan rakennettua näyttelyä Puolukoiden ryhmään. Taidenäyttelyn avajaisissa oli lämpimän tunnelman lisäksi omppupiirakkaa, lauluesitys ja tietenkin niitä upeita teoksia!
– Me käymme katsomassa lähes kaikki taidemuseon näyttelyt, kertoo varhaiskasvatuksen opettaja Heli Hänninen.
Taidemuseokäynnistä voi ammentaa hurjasti toimintaa. Taitelija Liimatainen näkee päivän uutisvirrassa aiheita taiteen tekemiseen. Kieli poskessa tehdyissä teoksissa on kantaa ottava tatsi – niin on myös näyttelyssä Maailma päättyy happotorniin. Juuri 70 vuotta täyttäneen taiteiljan mielenmaisema ruokkii upeasti 3-5 -vuotiaiden lasten mielikuvitusta.
Piilolan päiväkodissa ei tyydytty vain pelkkään näyttelykierrokseen, vaan aihetta työstettiin vielä pitkään.
– Iso kiitos vs. museonjohtaja Marjo Aholalle, joka esitteli meille teokset varsin eläväisesti. Käynti oli meille hyvin merkittävä, ja sitä oli sen vuoksi helppo lähteä työstämään eteenpäin, päiväkodissa kiitellään.
On tärkeää pysähtyä taiteen äärelle. Maailma suoltaa liikkuvaa kuvaa sinisellä valolla sävytettynä liiankin kanssa. Kiinnostus taiteeseen on hyvä kylvää hyvissä ajoin. Piilolan päiväkodissa on kylvetty kiinnostuksen siementä jo vuosien ajan.
– Mukava, että taidemuseo on tuossa lähellä, Hänninen sanoo.
Kun näyttely oli katsottu, tuli aika tarttua siveltimeen tai vahaväreihin. Lapset valitsivat itselleen merkityksellisemmän teoksen, ja taiteili siitä oman näköisen näköiskuvan. Teosten hauskat nimet pistivät mielikuvitteluun lisää kertoimia. Jo pelkkä sana ”happo” laittoi ajatukset liikekannalle.
– Se happo on niin myrkyllistä että siihen voi kuolla.
– Ja se torni oli niin korkea, että sinne vei ne korkeat tikkaat.
Liimatainen nyökyttää viiksiään, ja kertoo teoksistaan vielä vähän lisää.
– Mikä sen yhden kalan selässä törrötti, kysyy Hänninen lapsilta.
– Sähkötolppia! Kuuluu monesta suusta yhtä aikaa.
Myös teos nimeltä Ämpäripäät oli lapsille mieleenpainuva.
– Ja se yksi, missä sen tarkastajan päälle kaadetaan mehua!
Jokainen lapsi tarttui työhön omien taitojensa mukaan. Kun teoksen vieressä on aito Liimatainen, on yhdennäköisyys taattu.
– Olen todella vaikuttunut, Liimatainen huokaa.
Lapset ovat rehellisiä taiteen kuluttajia.
– Jos lapset innostuvat jostain, he tekevät sen aidosti ja oikeasti. Tässä kävi juuri näin, Hänninen sanoo.
Ja innostusta on ilmassa, kun jokainen haluaa esitellä omaa teostaan. Liimatainen katselee ihmeissään tuotoksia.
– Kyllä huomaa, että työt ovat osuneet ja uponneet. Yksityiskohtia löytyy, Liimatainen sanoo kiitollisena saamastaan huomiosta.
Vielä on vastattava yhteen kysymykseen:
– Naurattiko sua kun teit tämän?
– Kyllä se vähän taisi naurattaa, sanoo Liimatainen teoksen Raskas Blues äärellä.
Maailma päättyy happotorniin Äänekosken taidemuseolla 22 .maaliskuuta saakka. Avoinna ti-to 12-15, su 12-16.
