ÄKS

Onnellisia taloja, kuumaliimaa ja mielenosoituskylttejä 

26.03.2024 17:55
Kuvataidekoulun kevätnäyttely Onnellinen talo on esillä Äänekosken kaupunginkirjaston Hoikkassalissa ma-pe klo 10-19 ja la klo 10-14. Avajaiset pidetään to 4.4. klo 17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. 

Koskelan Kuvataidekoulussa on talven yli ahkeroinut joukko 7–16-vuotiaita taiteen tekijöitä, ja lukuvuosi huipentuu Onnellinen talo -kevätnäyttelyyn. Näyttelyssä on esillä teoksia onnellisista taloista mielenosoituskyltteihin, sarjakuvista maalauksiin.  

 

Kuluneen talven suurin työ tehtiin onnellisten talojen kanssa. Oppilaat tekivät ensin kuvaluonnoksen ja sen pohjalta pienoismallin talosta, jossa olisi mukava asua. Työssä yhdistettiin kipsiä, kuumaliimaa ja pahvia, akryylimaalia, villaa ja paperinarua. Oppilaat rakastavat kuumaliimaa, vaikka siinä kärähtävät sormet ja joskus hermotkin. Tuloksena on kokoelma iloisia, tunnelmallisia ja vähän vinksahtaneitakin talomalleja.
Vuoden aikana kokeiltiin paljon muutakin: sarjakuvaa, maalausta, piirustusta, sommittelukokeiluja, pastelliliitupiirroksia ja mielenosoituskylttejä, joissa vaadittiin kesää takaisin ja jouluna enemmän lahjoja.

– Kaikki tehtävät on toteutettu suurella innostuksella, opettaja Ulla Aatinen iloitsee.

– Täällä ei tarvitse osata mitään vaan täällä harjoitellaan, rohkaisee Joose Räisänen niin jatkavia kuin uusia oppilaitakin tulemaan mukaan hauskaan harrastukseen taas kesäloman jälkeen.

Kuvataidekoulun kevätnäyttely Onnellinen talo on esillä Äänekosken kaupunginkirjaston Hoikkassalissa ma-pe klo 10-19 ja la klo 10-14. Avajaiset pidetään to 4.4. klo 17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy