Konginkankaalla syntynyt Eila Minkkinen juottaa, hitsaa, valaa ja hioo – teoksia esillä Jyväskylän taidemuseon ja Suomen käsityön museon yhteisnäyttelyssä Osaatteko valssata, neiti Minkkinen?
Konginkankaalla 1945 syntyneen Eila Minkkisen tuotannossa yhdistyvät hopeasepän käsityötaidot kuvanveistoon. Hän on pakotustekniikan harvoja taitajia maassamme. Kuvanveistossa hänelle ominta aluetta ovat metalliveistokset. Hän on kehittänyt itse useita tekniikoita kuten rypistetyn metallin ja profiilitekniikan. Uusin aluevaltaus ovat lasiveistokset, joita hän on tehnyt vuodesta 2013 lähtien. Värillisissä veistoksissa lasiin yhdistyvät jalometallit. Korutaiteilijana hänet tunnetaan parhaiten eläinaiheisista sormuksista, rannerenkaista ja riipuksista.
Osaatteko valssata, neiti Minkkinen? -näyttely esittelee läpileikkauksen kuvanveistäjä ja korutaiteilija Eila Minkkisen (s. 1945) monipuolisesta tuotannosta. Keski-Suomessa Konginkankaalla syntyneen, Raumalla asuvan taiteilijan metalliveistoksia on esillä Jyväskylän taidemuseossa ja koruja sekä lasiveistoksia Suomen käsityön museossa. Hopeaseppä-kuvanveistäjä Eila Minkkinen juottaa, hitsaa, valaa ja hioo. Kupari, teräs, hopea, pronssi ja kierrätetyt materiaalit taipuvat veistoksiksi ja koruiksi.
Eila Minkkinen on pitkän uransa aikana kokeillut monia eri metallintyöstötekniikoita. Jyväskylän taidemuseon Holvin alagallerian näyttelyssä on esillä repoussé-tekniikalla (punsselipakotus) toteutettuja kupariteoksia. Hänelle myönnettiin 1992 Valtionpalkinto repoussén elvyttämisestä ja käytöstä nykyaikaisten taideteosten valmistuksessa. Työskennellessään paperimateriaalin kanssa hän pohti, voisiko metalli rypistyä kuten paperi. Näin syntyi ikioma tekniikka ”rypistetty kupari”. Osan veistoksista Minkkinen on valmistanut kehittämällään profiilitekniikalla – kolmiulotteinen veistos syntyy, kun kuvanveistäjä liittää useita kuparista leikattuja samanmuotoisia levyjä liitetään yhteen. Näyttelyvieraita tervehtii 2010-luvulla syntynyt Eilan iloiset Facebook-kaverit -sarja, joka on saanut innoituksensa ”naamakirjasta”.
Suomen käsityön museossa on esillä Eila Minkkisen koruja. Hopeaseppäkoulutuksen saanut taiteilija kertoo monien työtapojen joukossa oppineensa ikivanhan repoussé-työtavan ollessaan oppilaana kultasepänverstaassa vuosina 1962–1965. Työtavalla tehdään reliefimäisiä kuvioita ohueen, pehmeään metallilevyyn. Sopivimmat metallit ovat kulta, hopea ja kupari. Aluksi Minkkinen teki koruihin kasvokuvioita. Suomalaisista metsäneläimistä hän alkoi tehdä koruja valutekniikalla vuonna 1975. Eläinaiheisista koruista tuli erittäin suosittuja, ja ketut, jänikset sekä karhut ovat edelleen tuotannossa. Vuosikymmenten saatossa korumateriaalit ja työtavat ovat vaihdelleet kokeilunhalun ja innostuksen mukaan, muun muassa paperikoruja hän teki 1980-luvun puolivälissä ja 1990-luvulla hän yhdisti kaulakoruissa tietokoneen komponentteja ja mammutinluuta – ajatuksena oli tutkia miten ihminen on kehittänyt tekniikkaa mammuttien sukupuuttoon kuolemisen jälkeen. Muita hänen käyttämiään korumateriaaleja ovat muun muassa kivet, emali, luu ja puu. Suomen käsityön museossa on esillä myös lasiveistoksia, joissa hän on vuodesta 2013 lähtien kokeillut lasin ja jalometallien yhdistämistä.
Retrospektiivinen Osaatteko valssata, neiti Minkkinen? -näyttely on ollut esillä laajana kokonaisuutena Rauman taidemuseossa kesällä 2015.
Eila Minkkisen kotisivut http://www.dlc.fi/~eilamink/
Eila Minkkinen
Osaatteko valssata, neiti Minkkinen?
4.3.–10.4.2016
Jyväskylän taidemuseon Holvin alagalleria
Kauppakatu 23, Jyväskylä
http://www.jyvaskyla.fi/taidemuseo
4.3.–15.5.2016
Suomen käsityön museo Ikkunagalleria
Kauppakatu 25, Jyväskylä
Avoinna ti–su 11–18
Vapaa pääsy
Taiteilijatapaaminen Jyväskylän taidemuseossa perjantaina 4.3. klo 16.30–17.30, vapaa pääsy