Naisten Korisliiga
Huima–EBT 60–67 (32–28)
Lauantaisessa ottelussa oleellista oli se, miten espoolaisvieraille käy. Hyvin kävi: voitto pitää yllä Basket Teamin mahdollisuuksia selvitä pudotuspeleihin.
Omat mahdollisuutensa jo aiemmin menettäneelle ja siksi kahdesta ulkomaalaisvahvistuksestaan luopuneelle Huimalle ottelulla ei kilpailullista merkitystä ollut. Silti joukkue onnistui kamppailemaan voitosta liki loppuun saakka. Tappio oli Huimalle viides perättäinen.
Mutta pakkopullapelin alku oli huimalaisittain peräti huikea. 16–2-johdon jälkeen vieraat alkoivat saada juonesta kiinni, mutta Huima vei silti peliä aina viimeisen neljänneksen alkuun saakka. Huima johti viimeisen kerran luvuin 45–43. EBT:n 0–10-jakso käänsi kuitenkin pelin.
Lisääntynyt peliaika kasvattaa omien kasvattien mahdollisuuksia onnistua. Tällä kertaa piste-ennätykseen ylsi 22-vuotias Henna-Riikka Paajanen, joka heitti kymmenen pistettä.
Kenya Robinson (18/10/3 riistoa) oli Huiman tehokkain. Iltaa tosin pimensivät seitsemän pallonmenetystä. Pallo hukkui myös Batabe Zemparelta (10/9/4 syöttöä) kuusi kertaa. Karoliina Rytkönen (12/5 riistoa) oli jälleen kotimaisten ykkönen.
Huiman tuskaisaa kautta on jäljellä vielä kahden ottelun verran. Ottelut päättyvät kotiotteluun PeKaa vastaan lauantaina 18. maaliskuuta.
Tuskaisaa kautta? Voi kun olisi tajuttu kehittää junnuja jo alkukaudesta ja unohdettu jenkit. Tämäkin peli olisi voitettu. Tuska on väärän johtamisen tulos.