ÄKS

Pääsyliput loppuivat, näin muistellaan Koivistonkylällä vuonna 1977 ajettua rallin erikoiskoetta

16.11.2015 17:53 (muokattu 16.11.2015 19:02)
Sirkkaharjun EK oli lyhyt ja nopea, noin kaksi kilometriä pitkä pätkä. Pikataipaleen lähtö oli Niskalan kohdalla ja maali ennen Suolahden hautausmaan risteystä. Välissä alitettiin vauhdikkaasti Sirkkalammen paikkeilla oleva 69 –tien silta. ­ Pätkää ajettiin molempiin suuntiin, Ilpo Kinnunen muistelee. Kuva: Jyväskylän suurajojen 30-vuotishistoriikki.
On sitä rallia Äänekoskella ennenkin ajettu. Ajatus Neste Rallyn mahdollisesta rantautumisesta Äänekoskelle saa Jyväskylän Suurajojen organisaation viimeisen mohikaanin muistelemaan vuonna 1977 Koivistonkylällä ajettua pätkää. 

 

Vuonna 1977 Jyväskylän Suurajojen päätöspäivänä ajettiin reittiä Sydänmaa – Ryyhtölä – Ruuhilampi – Mäkrä – Myhinpää – Sirkkamäki – Jouhtikylä – Sirkkaharju – Koivistonkylä – Kuukanpää – Seppälänkangas.

Suolahden Sirkkaharjun pikataival ajettiin useana vuonna, mutta tämä mainittu Koivistonkylän pätkä vain kerran. Onpa rallihuumaa koettu myös Hietamallakin joskus. Sirkkaharjun pikataivalta saatiin spesiaaliksi kaivamalla monttuja ajajille ennestään tutulle reitille.

Koivistonkylällä ajettu pikataival oli lyhyt, tuo oli noin kolmen kilometrin mittainen, nykyään museotienä tunnettu pätkä. Vuoden 1977 ajoihin reittiä oli venytetty 5,9 kilometriin, sillä reitti kulki Hujakontien kautta.

– Tämä reitti ajettiin kilpailun historiassa vain kerran. En muista miksi vain kerran, sillä ainakin katsojia erikoiskoe keräsi odotettua enemmän. Meiltä loppuivat pääsyliputkin, sillä niitä lunastettiin noin 600 kappaletta, Sirkkaharjussa taisi olla saman verran katsojia mukana. Autoja kisaan osallistui satakunta, mutta rallin loppupäässä nähtiin yleensä noin puolet, niin kuin Koivistossa ja Sirkkaharjussakin.  Muistaakseni Ruotsin nouseva tähti Per Eklund ajoi juuri Koivistonkylällä ulos, Ilpo Kinnunen muistelee ja toivoo, että joku korjaa, jos muistaa väärin.

Vuonna 1977 rallin voittoisa kolmikko oli Koivistolla EK:n voittanut Kyösti Hämäläinen, Timo Salonen ja Björn Waldegård.

Suolahtelainen Kinnunen oli aktiivinen rallimies, vaikka ei itse rallia ajanutkaan. Sen sijaan hän toimi kartturina ST- eli autosuunnistusajoissa. Kinnunen toimi vuonna 1951 alkunsa saaneen Jyväskylän Suurajojen hallituksessa 15 vuoden ajan.

– Olin viimeinen mohikaani Jyväskylän Suurajojen organisaatiossa eli hallituksessa. Pesti päättyi vuonna 1996. Seuraavana vuonna olin vielä järjestelyissä mukana. Vuonna 1997 kilpailun järjestäminen siirtyi aivan uusiin puitteisiin, kun Autourheilun Kansallinen Keskusliitto eli AKK otti rallin hoteisiinsa, Kinnunen kertaa.

Kinnunen on iloinen, jos MM-ralli ajetaan Äänekoskella. Touhu oli 1970-80 -luvulla kovaa ja Autoliiton Suolahden-Äänekosken osastolta valtava punnerrus. Erinäisiä erikoiskokeita järjestettiin talkoovoimin Sirkkaharjun ja Koivistonkylän lisäksi Avikkopurolta Äijälään ja Valkolassa.

– Uskoisin, että tuo nyt kaavailtu 8,9 kilometrin pätkä on niin sanottu Hujakko-Koivistonkylä väli. Se on erittäin mielenkiintoinen niin ajajille kuin katsojillekin. Sopivan monipuolinen ja haastava reitti, Kinnunen pähkäilee.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy