ÄKS

Päivähoitopaikkojen haku siirtyy verkkoon

29.01.2016 15:30
Äänekosken kaupungin päivähoitopaikkoja haetaan tulevaisuudessa netin kautta. 

 

Aiemmin Äänekosken kaupungin päivähoito- ja esiopetuspaikat on haettu paperilomakkeilla, nyt ollaan kuitenkin siirtymässä näppärään nettilomakkeeseen.
– Olemassa olevien asiakkaiden tietoja tarkistellaan vielä paperilomakkeilla, mutta 8. helmikuuta lähtien uudet asiakkaat voivat hakea paikkoja verkossa, perhepalvelujohtaja Pirjo Heinonen sanoo.

Mikäli hakemusta ei pääse täyttämään verkossa, on kuitenkin vielä mahdollista tulostaa paperihakemus kaupungin nettisivuilta.

Sähköisen hakemuksen kanssa pitää olla tarkkana kuin porkkana.
– On äärimmäisen tärkeää, että hakulomake täytetään netissä tarkkaan. Ei siitä ole mitään apua, jos saamme puutteellisia hakemuksia. Perheiden tulee täyttää jokainen hakemuksen kohta, Heinonen muistuttaa.

Päivähoitopaikkoja voi hakea ympärivuoden, mutta keskitetty haku järjestetään keväällä. Hakuajasta ilmoitetaan lehti-ilmoitukselle muun muassa ÄKSässä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy