Palvelualojen ammattiliitto PAMin lakot alkoivat torstaina 9.2. klo 5.00 kaupan alan työpaikoissa. Lakon piirissä on kaikkiaan 160 työpaikkaa, joissa työskentelee noin 16 000 työntekijää. Kävimme lakkopaikalla, Äänekosken Citymarketin pihassa, juuri ennen kello yhdeksää.
Lakkovahdit ovat aloittaneet vuoronsa jo kello 7. Neljän tunnin pesti on puolivälissä. Lakkovahteja löytyy kaupan kolmelta ovelta.
– Kukaan ei ole yrittänyt sisälle, eikä ole näkynyt juuri asiakkaitakaan, nimettömänä pysyttelevät lakkovahdit sanovat.
Palkat on lakon perimmäinen syy. Sovintoehdotusta ei ole aamuun mennessä annettu. PAM ja Kaupan liitto ovat näkemyksissään vielä kaukana toisistaan, myös muissa kuin palkkaa koskevissa kysymyksissä. PAMin tavoitteena on edelleen, että kaupan alan työntekijöille tehdään kunnollinen palkankorotus, joka turvaa ostovoimaa ja tuo helpotusta inflaation nostamien kustannusten keskellä. Tämä tarkoittaisi noin 200 euron korotusta palkkoihin
Toimittajan paikalla ollessa asiakkaita koetti pääovista sisälle vain kourallinen. Ovi avataan poikkeuksellisesti klo 9 ja Citymarketissa käydään kauppaa lakosta huolimatta.
– Citymarket on avoinna klo 9-21. Aukioloaikaa on jouduttu rajoittamaan kuten joitakin palveluita, kuten postin asiakaspalvelun toimintaa, kertoo Anu Issakainen Citymarketilta.
Lakko loppuu lauantaina 11.2. klo 5.00