Eteenpäin sanoi mummo lumessa. Mutta entäpä sitten kun tuo alkaa käymään haastavaksi? Miten omaishoitajan jaksamista muistetaan?
YLI KAKSIKYMMENTÄ vuotta vapaana luennoitsijana toimiva Raimo Vakkuri luennoi Äänekoskella kolmeen otteeseen. Parisuhdepatologiksi itseään tituleeraava Vakkuri luennoi usein arjessa jaksamisesta ja elämänilosta kertoen tärkeistä asioista humoristisella tavalla ottaen otteita omasta elämästään. Tämänkertaisessa luennossaan Vakkuri oli huolissaan erityisesti omaishoitajien arjesta.
–Omaishoitajana toimiminen voi käydä todella raskaaksi hoidettavan kunnon laskiessa. Erityisesti kun kyseessä on oma puoliso, Vakkuri toteaa hetkeksi aikaa vakavoituessaan.
Hoitotyön sitovuus usein unohtuu, eikä omaan jaksamiseen muisteta panostaa tarpeeksi. Jokaisen on hyvä muistaa että omaishoitajakin on oma ihmisensä eikä pelkkään hoitotyöhön valjastettu kone. Äärimmäisen tärkeää on kuitenkin se, että sen muistaa omaishoitaja itse.
–Muistakaa kertoa lähipiirille omista tunteista ja jaksamisesta. Kukaan ei voi sanoa että tuntemasi tunne on väärä! Selviytyäkseen ihminen tarvitsee välillä myös vihaa, Vakkuri muistuttaa.
Tavoitteena on säilyttää omaishoitajan kevyt olo. Kun omaishoitajan omat energiavarat pysyvät vakaina, myös hoidettava voi hyvin.
–Jääkö aikaa oikeasti töihin, harrastuksiin ja rakastamiseen? Ja jos jää, jaksatko? Vakkuri pohtii.
OMAISHOITAJA TARVITSEE ympärilleen ihmisiä, jotka vuorostaan tukevat auttajaa. Lähipiiristä voi löytyä henkilö, jolle purkaa tuntojaan luotettavasti. Vakkuri toivoo että omaishoitajia tukevat olisivat kärsivällisiä kuuntelijoita ja että he kuuntelisivat koko sydämellään. Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin. Vertaistuki omaishoitajien kesken toimii parhaiten vasta sen jälkeen, kun syvimmät kuopat on jo ylitetty ja asioita voidaan purkaa kokemuspohjalta.
Mikko Suutala