ÄKS

Pastorin yritykselle 14 000 euron tappio varastelusta

18.12.2013 19:00
Kuvan bensapumppu ei liity tapaukseen.

Äänekoskelainen yritys on kärsinyt 14 000 euron tappion nuorten varastelusta. Nuoret vahingoittivat polttoainejakelua harjoittavan yrityksen ylläpitämää maksuautomaattia kolmeen eri otteeseen.

Alle 20-vuotiaiden nuorten tekemät rikokset tapahtuivat yrityksen kylmäasemalla Multialla maaliskuun lopulla. Eri kokoonpanoilla liikkeellä olleet teinipojat mursivat maksuautomaatin kannen auki sorkkaraudalla kahdesti yrittäen päästä käsiksi rahoihin.

Kaksi ensimmäistä yritystä epäonnistui. Yritysten väliä oli kolme päivää. Ensimmäisellä kerralla tekijöitä oli syytteen mukaan kolme, toisella kerralla neljä.

Kolmas kerta toden sanoi. Mukana oli tällä kertaa kaksi teiniä, jotka pääsivät käsiksi rahoihin. Saalis jäi kuitenkin vähäiseksi.

Suurin harmi yrittäjälle oli arvokkaan automaatin rikkoutuminen. Anastetun käteisen kera korjaaminen maksoi 14 000 euroa. Yrittäjä on äänekoskelainen ja toimii seurakuntapastorina.

Tekijät olivat 15–19-vuotiaita jyväskyläläisiä. Nuoria syytettiin monista muistakin sekä Multialla että Jyväskylässä tehdyistä rikoksista.

Keski-Suomen käräjäoikeus antaa ratkaisunsa asiassa joulun jälkeen.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy