ÄKS

Pelastuslaitoksella erimielisyyttä paloesimiehen viran täytöstä

20.08.2013 16:25 (muokattu 20.08.2013 16:35)

Yksi Äänekosken paloaseman palomestareista on tehnyt virkavalintaan liittyvän oikaisuvaatimuksen. Palomestari katsoo, että aluepalopäällikkö valitsi toukokuussa väärän henkilön paloesimiehen virkaan.

Palomestarin esittää oikaisuvaatimuksessaan, että paloesimieheksi olisi pitänyt valita paikkaa hakenut, Äänekosken asemalla työskentelevä palomies. Virkaan valittu henkilö on työskennellyt viime vuodet Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella.

Molemmat hakijat – kuten yhtä vaille kaikki yli kymmenestä hakijasta – olivat päteviä virkaan.

Oikaisuvaatimus on  pöydällä Keski-Suomen pelastuslaitoksen johtokunta kokouksessa ensi viikolla. Pelastusjohtaja Simo Tarvainen esittää, ettei vaatimusta kuitenkaan tutkita.

Asian tutkimiseen ei Tarvaisen mukaan ole edellytyksiä, koska oikaisuvaatimuksen tekijä ei hakenut virkaa itse. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei myöskään asu Keski-Suomessa.

Äänekosken paloasemalla on neljä palomestaria, joiden lähimpinä alaisina toimii neljä paloesimiestä. Paloaseman pyörittäminen on käytännössä paloesimiesten harteilla.

Uusi paloesimies aloitti tehtävässään viime viikolla.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy