ÄKS

Piispa Peura tarkastaa Äänekoskea

23.05.2013 22:20 (muokattu 23.05.2013 22:23)

Äänekosken seurakunnan piispantarkastus alkoi tänään aamurukoushetkellä Sumiaisten kirkossa. Tarkastuksen suorittaa piispa Simo Peura torstain ja sunnuntain välisenä aikana.

Torstain ohjelmaan kuului muun muassa vierailuja kouluissa sekä Metsä-Boardin kartonkitehtaalla. Pitkä päivä päättyi iltarukoushetkeen Konginkankaan kirkossa. Huomenna vuorossa on niin käynti päiväkodissa kuin kaupungin johdon tapaaminenkin.

Piispan vierailulla hiippakuntansa seurakunnissa on pitkä perinne. Piispantarkastukseen kuuluu niin seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kuin seurakuntalaistenkin tapaamista. Kierrokseen sisältyy lisäksi seurakunnan talouden ja hallinon tarkastus.

Piispa Peuran lisäksi Äänekosken seurueeseen kuuluu: asessori  Arto Viitala, hiippakuntasihteeri Kai Jantunen, ääninrovasti Antti Hiltunen, notaari  pastori Johanna Niiles-Hautanen, työyhteisökonsultit Kai Jantunen, Hilkka Mäkelä, Heikki Lepoaho, Pekka Puukko ja piispatar Anni Peura sekä kirkkoherra Jukka Kuparinen.

 

Piispantarkastuksen ohjelma kokonaisuudessaan:

 

Torstaina 23.5.2013

Klo 8.30.-9.00 Aamurukoushetki Sumiaisten kirkossa (avoin)

Klo 10.00-10.30 Vierailu Sumiaisten alakoulussa

Klo 11.00-12.30 Vierailu Telakkakadun yläkoulussa Suolahdessa

Klo 13.00-14.15 Vierailu Metsä-Boardin kartonkitehtaalla Äänekoskella

Klo 15.00-15.45 Päivähartaushetki Konginkankaan palvelukeskuksessa

Klo 17.30-18.45 Yhteyden ja seurakuntalaisuuden ilta Konginkankaan seurakuntakodissa

Klo 19.00-19.30 Iltarukoushetki sekä tukiryhmäläisten ja muitten vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen Konginkankaan kirkossa (avoin)

 

Perjantaina 24.5.

Klo 9.00-9.30 Aamurukoushetki Hietaman kirkossa (avoin)

Klo 10.00-11.30 Vierailu Mikonpuiston uuteen päiväkotiin Äänekoskella

Klo 12.00-14.00 Neuvottelu Äänekosken kaupungin johdon kanssa

Klo 15.00- 16.15 Neuvottelu kaupungin alueella toimivien muitten kristillisten seurakuntien

Klo 18.00-19.30 Ressumessu ja isoisten tehtävään siunaaminen sekä nuorten ilta Suolahden (avoin)

 

Lauantaina 25.5.

Klo 9.00 Aamurukous

Klo 9.15-11.00 Työskentelyä työyhteisökonsulttien johdolla

Klo 12.00-13.30 Työskentelyä työyhteisökonsulttien johdolla

Klo 13.30-13.50 Päiväkahvi (avoin)

Klo 14.00-15.30 Yleinen seurakuntaneuvottelu (avoin)

Klo 16.00-17.00 Piispan ja kirkkoherran välinen kehityskeskustelu

 

Sunnuntai 26.5.

Klo 9.15 Messussa palvelevien kokoontuminen Äänekosken kirkossa

Klo 10.00-11.30 Piispanmessu Äänekosken kirkossa (avoin)

Klo 11.30 Piispantarkastuksen loppupuheenvuorot kirkossa

Klo 12.00- Lähetysbrunssi (avoin)

 

Lisätietoa kaikille avoimista tapahtumista täältä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy