ÄKS

Pinskuleirillä riitti vipinää

15.07.2013 12:39 (muokattu 15.07.2013 12:42)
Leirin aikatauluun mahtui kulttuuria, liikuntaa ja tietenkin ruokaa, jota kehuttiin maasta taivaaseen.

– Vähän meinaa olla jo puhti pois, mutta hyvällä tavalla, huokaa Sirpa Martins Vesi– leirin viimeisenä iltana lauantaina. Kymmenpäiväisen kansainvälisen lastenleirin loppuhuipennus on lähellä, kun lapset kerääntyvät esittelemään erilaisissa työpajoissa huippuun hiottuja taitojaan. Lavalla nähdään musiikkia, teatteria, valokuvausta, käsitöitä, jonglöörausta sekä stand-up – komiikkaa. Kokonaisuuden kruunaavat pääesiintyjät Paleface ja Suomenmestaritaikuri Jore. Samassa yhteydessä on myös valtakunnallinen tapahtuma Kimppa menee metsään, joka on kerännyt paikalle pioneereja ympäri Suomen.

Pioneeriliiton toiminnanjohtaja Anni Hakolampi saapui Kangaslammelle perjantai-iltana ja ylisti leirin fiilistä.

Pioneeriliiton toiminnanjohtaja Anni Hakolampi saapui Kangaslammelle perjantai-iltana ja ylisti leirin fiilistä.

Pioneeriliiton toiminnanjohtaja Anni Hakolampi kiittelee Kangaslammen kauniita maisemia ja eri-ikäisille sopivia mahdollisuuksia.

– Täällä ei hirveästi mitään vaaranpaikkoja ole, tilaa ja tekemistä riittää. Porukka ja fiilis on tosi hyvä!

Hakolampi tiivistää Pioneeriliiton toiminta-ajatuksen sloganiin ”lasten kanssa lasten parhaaksi”.

– Pyrimme tuottamaan monipuolista toimintaa, kuten erilaisia kerhoja ja kansainvälisiä projekteja. Kantavana ajatuksena on, että lapset saavat mielekästä tekemistä eikä uusien asioiden kokeminen jää ainakaan lompakosta kiinni, Hakolampi pohjustaa.

Tamperelainen kansanedustaja Anna Kontula on Hakolammen kanssa samoilla linjoilla.

– Täällä ei ole mitään teoreettista pakkosyöttöä, vaan yhdessä olemisen ja tekemisen kautta opitaan ottamaan vastuuta itsestä ja muista, jo kymmenenä kesänä Suolahdessa vieraillut Kontula kertoo. Hänen mukaansa pioneerileirien isoin innovaatio on se, miten lapset saavat kasvaa vastuuseen vähitellen. Itsekin nuorena pioneerina aloittanut Kontula muistelee omia leiriaikojaan lämmöllä nyt, kun omat lapset haluavat joka kesä lähteä leireilemään.

Anna Kontula valmistelee uutta kirjaa ja vietti viimeiset kesälomapäivänsä Suolahdessa.

Anna Kontula valmistelee uutta kirjaa ja vietti viimeiset kesälomapäivänsä Suolahdessa.

– Täällä on paljon ihmisiä, joiden vanhemmat ja isovanhemmat ovat jo olleet toiminnassa mukana. Vaikka perusajatus leireillä onkin sama, jonkin verran asiat ovat myös muuttuneet, kuten aamuherätykset. Minun aikanani aamulla huusi pilli ja komensi ylös sängystä, kun täällä taas soi iloinen salsa jo varhain! Päivä lähtee hyvin käyntiin, kun ihmiset ovat hyväntuulisia ja tanssahtelevat matkalla hampaiden pesulle, Kontula tarinoi hymyillen.

Väki kerääntyi kuuntelemaan jo Palefacen soundcheckiä, ja illan aikana mies sai kirjoittaa nimmareita moneen käteen ja paperilappuun.

Väki kerääntyi kuuntelemaan jo Palefacen soundcheckiä, ja illan aikana mies sai kirjoittaa nimmareita moneen käteen ja paperilappuun.

Paikalla oli lapsia ja aikuisia kaikilta Pioneeriliiton toiminta-alueilta, ja niiden kesken kilpailtiin muun muassa jalkapalloturnauksessa. Leiriohjelmaan kuului myös discoilua, saunomista ja patikkaretki metsään.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy