ÄKS

Pistäydy ravintolavaunuun, ajele resiinalla tai raiteenmittausvaunulla – Keitele-Museo kiinnostaa matkailijoita

24.07.2020 15:47
Ilkka Herpman, Jarkko Pasanen ja Sari Riikonen ovat innoissaan uudesta vaunuhankinnasta.

Keitele-Museon toiminta saa kiitosta Suolahden vanhemmalle asemapihalle tulleilta turisteilta sekä paikallisilta kotiseudun matkailusta innostuneilta. 

 

Kesäkuun alusta on Keitele-Museo pitänyt ratapihalla avoimien ovien päiviä. Viime viikonloppuna naksautettiin laskuriin tuhannes kävijä, ja sitä oli mukava juhlistaa uusimmassa junavaunuhankinnassa pullakahvin kera. Keitele-Museon junavarikko on eittämättä Äänekosken suosituin matkailunähtävyys!

Ilkka Herpman on yhtä hymyä. Hän vastailee kysymyksiin asiantuntevalla äänenpainolla ja höpöttelee mukavia pikkulasten kanssa siinä sivussa. 

– Tuhannen kävijän rajapyykin rikkoutuminen ilahdutti kovasti. Pienestä aloitettiin, ja ajateltiin, että jos jotakin kiinnostaa, niin hyvä, Herpman hymyilee. 

ÄKS sattui paikalle onnellisen tapahtuman aikaan. 2-vuotiaan Onni Hytösen nimi kirjattiin Keitele-Museon tämän kesän tuhanneksi kävijäksi.

Jarkko Pasanen on puuhamies isolla peellä. Hän on radalla kaiken vapaa-aikansa. Pasanen ohjeistaa resiinan selkään mielivää nelihenkistä perhettä ja hyppää seuraavassa hetkessä raiteentarkastusvaunun puikkohin.

– Resiinat kiinnostavat, sillä harvoin näillä pääsee itse ajamaan, Pasanen sanoo. 

Kaksi resiinaa on valjastettu yleisön käyttöön. Mutta onpa aseman nurkille tuotu paljon muutakin, jota voi käydä ihmettelemässä. 

– Kiitosta tulee siitä, kun saa mennä kaluston sisätiloihin tutustumaan. Kun vielä olisimme saaneet Wanhan Aseman päädyssä olevan vessan käyttöön, niin kaikki olisi vallan mainiosti, Herpman pohtii. 

Keitele-Museon uusin hankinta on ravintolavaunu, jossa porisee kahvinkeitin jääteloaltaan humistessa vieressä.. VR-yhtymät ovat poistaneet kalustoaan ja Oulun Nokelan varikolta käytiin pelastamassa hyväkuntoinen ravintolavaunu Rk27820, tuttavallisemmelta nimeltään Kultainen kulkuri. Se on ensimmäinen museoitu ravintolavaunu Rk -sarjasta.

– Tämä oli pitkän vaunuletkan vihoviimeinen vaunu. Toimme sen omalla ratakuorma-auto Tka 7 198:lla tänne Suolahteen 17. heinäkuuta. Emme olleet tietoisia vaunun tekniikasta paljoakaan. Availtiin kaappeja, ja onneksi meillä on joukossamme porukkaa, jota kiinnostaa tekninen puoli, Herpman nauraa. 

Vaihderikas paluumatka sujui Suolahteen, ja heti seuraavana päivänä oli vaunussa jo täysi ”rähinä” päällä, kun kahvilaa laitettiin yleisölle toimintaan. 

– Ravintolavaunusta saa kahvia, teetä, virvokkeita, pullaa, pikkusuolaista sekä jäätelöä, Herpman vinkkaa.

Lopulliseen maalinsa saanut varikkorakennus näyttää jo vastustajienkin silmissä nätiltä. Rakennuksen paikka on puhuttanut kyläläisiä puolesta ja vastaan. Mutta mitä mieltä ovat hallin käyttäjät?

– No, onhan se suoja säältä ja ilkivallalta. Paikka on hyvä ja huono, mutta olemme kiitollisia. Paikka on huono siinä mielessä, että huoltovehkeet ovat kaukana veturitalleilla ja nyt joudumme kulkemaan näiden kahden väliä edestakaisin, Herpaman sanoo. 

Keitele-Museon kalusto sen kuin vain lisääntyy. Kannattaa tulla katsomaan kauempaakin, ja kyytiä saa myös tammikuussa ostetulla kirkuvan keltaisella raiteenmittausvaunulla. 

– Tämä on maailman ainoa Emma, eikä sillä ole mitään kontaktipintaa tänne Suolahteen. Otimme sen tänne säälistä, sillä se oli odottamassa kuumaa kohtaloaan sulattomon jättimäisten ovien takana, Pasanen kertoo. 

Paikalla käydessä jää pohtimaan, miksi upean Wanhan asemanrakennuksen ovet ovat visusti kiinni. Koronan syytä se ei voine olla?

Keitele-Museon avoimet ovet la-su klo 10-18 elokuun loppuun saakka

 

Vastaa

  1. Timo Enäkoski sanoo:

    Onnea Keitele-Museolle. Se on kovalla ja pitkäjänteisellä työllä menestyksensä ansainnut ! Tuo ravintolavaunun pelastus lienee kulttuuripalkinnon paikka ! Vaunusta saa kehiteltyä vaikka mitä Visit Äänekoskelle ja muutenkin matkailuun. Nyt alkaa todella näyttää siltä, että Suolahden Wanhan aseman ympäristö on ryhtynyt höyrylaivatelakoineen, proomuineen, Kukkulan näköalatorneineen, kuntorappuineen (vielä toiset tarvitaan aseman suuntaan !) ja itse Aseman tapahtumineen vetää väkeä kauempaakin . Keski-Euroopassa tällaiset ovat kunta- ellei jopa valtiovetoisia keskittymiä, joissa viihdytään ja lisää kehitetään. Harvinaisen puhdas ja erämainen Keitele läheisine Kovaloineen, Kapeineen ja kanavoineen on suuren luokan kohde, jossa Vonkaleet ja muut ahkerat yrittäjät tulevat menestymään. Nyt kunta vaan täysillä mukaan !

    1. Rasvanahka sanoo:

      Kukkulalla ei kyllä ole näköalatornia, mahtaako sellainen milloin ilmestyä?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy