ÄKS

Progeklassikoita Painotalolla

09.02.2017 09:55
Nyt olisi Äänekoskella tarjolla Tasavallan Presidentin, Jukka Tolosen ja Pekka Pohjolan progeklassikoita huippubändin tuoreina tulkintoina!

Vuonna 1969 Vesa Aaltonen perusti Jukka Tolosen kanssa Tasavallan Presidentti -yhtyeen, ja oli tuolla yhtyeellä yhdessä Wigwamin kanssa nostamassa suomalaista progea muun maailman tietoisuuteen. Yhtyeen toiminta päättyi neljän albumin jälkeen vuonna 1974. Aaltosen ura Pressan jälkeen on ollut vähintäänkin monipuolinen eri solistien taustabändeissä Hectorista alkaen. Erityisen merkittäviä yhtyeitä ovat olleet Made in Sweden ja Pekka Pohjola Group.

Tässä ajassa on jälleen tilausta Suomi-progelle. Kun Aaltonen löysi ympärilleen loistavia nuoria ammattilaisia syntyi päätös tarjota keikoilla parhaita paloja progeuran varrelta. Ja Aaltosella on mistä valita: konserteissa kuullaan helmiä Tasavallan Presidentin, The Groupin, Jukka Tolosen, Pekka Pohjolan ja Made in Swedenin tuotannosta. Musiikki on peräisin 70- ja 80-luvuilta, mutta uuden soittajiston ansiosta se elää kiihkeästi tätä päivää.

Tuomo Dahlblom – kitara, Markus Holkko – saksofoni, Seppo Kantonen – kosketinsoittimet, Jari Heino – basso, Vesa Aaltonen – rummut.

 

Vesa Aaltonen Progeband, To 16.2. klo 19 Painotalolla, Lippu 15 e, ennakkoo Tiketistä, Äänekosken kulttuuritoimistosta ja tuntia ennen ovelta.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy