ÄKS

Pullantuoksua, taidetta ja vanhan ajan tunnelmaa

30.06.2013 15:38 (muokattu 01.07.2013 09:57)
Susanna Nykänen (oik.) puuhastelee viikon verran kotikahvilan emäntänä. Lauantaina pullat ja voileivät valmistuivat yhdessä Kaija Koposen kanssa.
Kaunis ja historiallinen rautatiemiljöö Suolahdessa on aarre, joka monelta jää huomaamatta. Nyt vierailijoille tarjoutuu mahdollisuus päästä tutustumaan Granholmintien ihmisiän ylittävään taloon sekä taidenäyttelyyn yhdellä kertaa.

 

Granholmintie Suolahden satamassa vie vierailijan kauas pois viereisen Asemakadun hälinästä. Oikeastaan koko tältä vuosituhannelta. Kapean hiekkatien varrella on vanhoja (ja uusvanhoja) puisia taloja, värikkäitä istutuksia ja leppoisa tunnelma. Kovin moni ei vain eksy tänne historialliseen miljööseen vanhan rautatieaseman kupeeseen.

– Paikkakuntalaiset eivät ole tätä paikkaa löytäneet. Ehkä se johtuu siitä, että tämä näyttää niin yksityiseltä piha-alueelta, alueella kohta 20 vuotta asunut Susanna Nykänen harmitteli lauantaina.

Yli satavuotiaan Granholmintie kahdeksaisen päätyovesta leijaili vastapaistetun pullan tuoksu, kun naiset valmistelivat kotikahvilan ja taidenäyttelyn avajaispäivää. Kahvittelijoille tarjoillaan mahan täytteen lisäksi ruokaa sielulle, sillä talon seinillä roikkuu talossa  asuneen Tuula Haran valokuvia.

– Nämä talot ovat suojelukohteita ja meidän kaikkien aarteita, joten on hienoa, jos halukkaille tarjotaan mahdollisuus tutustua näihin, Nykänen perusteli viikon ajan auki olevaa kahvilaa ja taidenäyttelyä.

Aivan täydellisessä komeudessaan Granholmintie 8 ei ole, sillä talon uudet asukkaat aloittivat remontin vasta äskettäin. Vielä kaksi kuukautta sitten talossa asuivat Nykäsen vanhemmat ja nainen itse majaili viereisellä tontilla. Rakennusarkkitehtinä toimiva Nykänen viihtyy hyvin rautatiemiljöössään.

– Tämä on todella kaunista seutua ja olisi kiva saada aluetta nykyistä paremmin esille ja ihmisten tietoisuuteen. On hienoa, että asiaa on pohdittu nyt kuntapuolellakin, hän iloitsi pöydän ääressä.

Granholmintien vanhaa rakennusta ja Haran töitä pääsee ihailemaan koko viikon 29.-7. heinäkuuta. Kahvila on avoinna sunnuntaista lähtien kello 11-17. Nykänen vinkkasi, että kahvia saatetaan tarjoilla jatkossakin.

– Kesäisin pystyisin pitämään tätä kotikahviota auki. Katsotaan nyt, mitä tapahtuu, hän totesi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy