Vihtavuoren Pamaus juhlisti seuran 80-vuotista taipaletta järjestämällä upean 42. painonnoston piiriottelun lauantaina. Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan välisiä otteluita on järjestetty kussakin maakunnassa vuorotellen katkeamatta vuodesta 1973 saakka.
Lavalle asteli 46 nostajaa. Keski-Suomen joukkuetta piristivät naiset kiilaamalla pohjanmaalaisjoukkueiden väliin kisan kakkosiksi. Kisat avasi pienin ja nuorin nostaja, seitsemänvuotias Iita Kononen, joka ihastutti yleisöä innostuneisuudellaan. Iita esitteli uutta kisa-asuaan ja tuli lavalle juoksujalkaa tehden iloisesti kuusi onnistunutta nostoa.
Naiscrossfittaajat Petra Luostarinen, Tanja Lipponen, Leila Hänninen, Vera Hepomäki, Saara Leskinen ja Heta Ojanen nostivat ensimmäisissä isoissa painonnostokisoissaan. Luostarinen nosti kylmäpäisesti rikkoen SM-kisarajan hienosti kuudella onnistuneella nostolla. Lipponen lähti kisaamaan lähestulkoon kylmiltään ja teki heti kisalavalla enemmän kuin harjoituksissa. Hänninen nosti varmat raudat hyvänä kisaajana parantaen seitsemällä kilolla yhteistulostaan. Hepomäki teki kelpo kenraaliharjoituksen tulevia Masters SM-kisoja varten parantaen kuudella kilolla yhteistulostaan.
Ennakkoarvioissa koko kisojen paras naisnostaja Leskinen poti kisaväsymystä nostettuaan peräkkäin crossfitin ja painonnoston SM-kisoissa. Tempaus kulki mallikkaasti, mutta valmentajan luoma väärä kisataktiikka kostaantui työnnön liian suurena aloituspainona. Ojanen osoitti kilpailijanluonteensa parantamalla teknistä osaamistaan kisalavalla verrattuna harjoitusnostoihin. Ensimmäiset kisat ja kaikki kuusi nostoa onnistuneita ja uusia omia ennätyksiä!
Joukkueessa nostaminen sai 193 koripallon SM-sarjaottelua Huimassa pelanneen Mari Paanasen syttymään ja nostamaan joukkueen ankkurina paremmin mitä harjoituskunto edellytti.
KESKI-SUOMEN MIEHET taistelivat urhoollisesti pohjanmaalaisten ylivoimaa vastaan. 15-vuotias, peruskoululaisten SM-hopeamitalisti, telinevoimistelija Sami Pulkkinen nosti ennakkoluulottomasti ennätyksensä.
Ikinuori Pauli Oikarinen nosti hienosti klassisia saksinostoja. Pekka Seppälän nostot ovat Keljon Viestin painonnostoperinnettä parhaimmillaan: teknistä taituruutta kuuden onnistuneen noston putkella. Ensin ”Edi” tempasi 89 kg uusiksi SE lukemiksi Masters ikäluokkaan miehet 55-59 ja paransi vielä viimeisellään lukemiksi 91 kg.
Ennakkoon Keski-Suomen joukkueen kovin miesnostaja Jussi Savolainen jäi harmittavasti ilman tulosta, kun tempaukset 108 kilosta eivät onnistuneet. Jani Senilä teki piste-ennätyksenä ja siinä sivussa hieroi ”Edit” nostokuntoon. Joonas Laitinen näytti, että on sitä voimaa juhlivan seuran nuorukaisissakin.
Tekniikkataituri Ilpo Viitala osoitti erinomaista kisakuntoa, kuten Jukka Kivimäkikin, jonka 100 kilon tempausennätys oli painonnostoa parhaimmillaan. Antti Tiusanen täytti hienosti paikkansa Keski-Suomen joukkueessa. Painonnostokärpäsen pureman saanut Jari Väätäinen osoitti tempauksen kehittyneen, kun nostot paranevat kisa kisalta. Tomi Nissisen nostot paranevat sitä mukaa, kun olkapää kuntoutuu.
Lämpimän kiitoksen ansaitsee koko Keski-Suomen joukkueen menestyksen eteen Pentti Norosen johdolla lukemattomia työtunteja tehnyt talkooporukka!
Painonnoston piiriottelu Keski-Suomi – Keski-Pohjanmaa – Etelä-Pohjanmaa, Kansalliset 22.3.2014 Vihtavuori, ViPa.
Naiset: sarja 48kg: 1) Petra Luostarinen (47,63/-86) K-S 92 kg (36+56), 151,840 p. 2) Helmi Nauha (47,82/-03) K-P 48 kg (20+28), 78,943 p. 3) Iita Kononen (30,69/-06) K-S 25 kg (11+14), 65,603 p. Sarja 53 kg: 1) Iida Peltola (50,7/-96) E-P 107 kg (47+60) 167,367 p. 2) Siri Sytelä (49,43/-00) E-P 106 kg (46+60) 169,395 p. 3) Tiina Laine (52,33/-97) Kaka 91 kg (40+51) 138,682 p. 4) Jenna Koski (48,35/-99) K-P 89 kg (41+48) 144,967 p. 5) Tanja Lipponen (50,09/-80) K-S 78 kg (30+48) 123,252 p. Sarja 58kg: 1) Roosa Mattila (57,02/-96) E-P 112 kg (48+64) 159,675 p. 2) Leila Hänninen (55,62/-81) K-S 82 kg (35+47) 119,114 p. – Saara Leskinen (57,75/-93) – (64+0). Sarja 63kg: 1) Eija Mustasaari (61,57/-78) K-P 139 kg (64+75) 187,603 p. 2) Iida Kalmari (59,25/-94) E-P 127 kg (55+72) 176,069 p. Sarja 69kg: 1) Minna Nauha (65,36/-91) K-P 159 kg (73+86) 206,296 p. 2) Anniina Mäkelä (64,38/-93) E-P 118 kg (50+68) 154,595 p. 3) Vera Hepomäki (68,04/-78) K-S 89 kg (36+53) 112,626 p. Sarja 75 kg: 1) Mari Paananen (74,09/-76) K-S 138 kg (60+78) 166,320 p. 2) Heli Kortesmäki (73,12/-89) E-P 120 kg (51+69) 145,668 p. 3) Heta Ojanen (74,17/-91) K-S 120 kg (52+68) 144,542 p. Sarja +75kg: 1) Mirka Viitamäki (118,52/-87) E-P 163 kg (70+93) 166,169 p. 2) Rebekka Roukala (87,61/91) K-P 127 kg (57+70) 141,370 p. Naisten piiriottelu: Etelä-Pohjanmaa 41 p. 2) Keski-Suomi 34 p. 3) Keski-Pohjanmaa 28 p. Naisten parhaat: 1) Minna Nauha (65,36/-91) K-P 159 kg (73+86) 206,296 p. 2) Eija Mustasaari (61,57/-78) K-P 139 kg (64+75) 187,603 p 3) Iida Kalmari (59,25/-94) E-P 127 kg (55+72) 176,069 p.
Miehet: sarja 56kg: 1) Juho Lassila (55,83/-50) E-P 110 (50+60) 172,045 p. 2) Joonas Nauha (53,43/-01) K-P 66 kg (28+38) 106,955 p. Sarja 62kg: 1) Heikki Niemi (61,57/-80) K-P 170 kg (78+92) 247,090 p. 2) Miro Sytelä (61,60/-98) E-P 156 kg (73+83) 226,662 p. 3) Jarkko kailajärvi (61,52/-98) E-P 145 kg (70+75) 210,876 p. 4) Sami Pulkkinen (56,99/-98)K-S 116 kg (48+68) 178,597 p. Sarja 69kg: 1) Sami Torvi (68,97/-87) K-P 224 kg (102+122) 301,422 p. 2) Pauli Oikarinen (68,09/-38) 111 kg (45+66) 150,607 p. Sarja 77kg: 1) Ville Seppälä (72,56/-96) E-P 199 kg (93+106) 259,454 p. 2) Pekka Seppälä (75,45/-59) K-S 196 kg (91 Masters 55-59 SE+105) 249,707 p. 3) Karri Kailajärvi (75,99/-92) E-P 141 kg (81+60) 178,900 p. Sarja 85 kg: 1) Kimmo Keisala (81,43/-80) K-P 246 kg (106+140) 300,491 p. 2) Ilkka Kallioniemi (81,90/-95) E-P 218 kg (110+108) 265,488 p. 3) Jere Mäntylä (80,83/-96) K-P 204 kg (90+114) 250,163 p. 4) Jani Senilä (82,51/-74) KeljVi 188 kg (83+105) 228,073 p. 5) Henri Lindfors (84,55/-96) KPK 162 kg (70+92) 194,108 p. – Jussi Savolainen (82,32/-84) K-S –kg (0+-). Sarja 94kg: 1) Mika Palomäki (92,47/-82) E-P 260 kg (115+145) 298,729 p. 2) Ilpo Viitala (90,21/-77) K-S 240 kg (105+135) 278,812 p. 3) Keijo Rättyä (92,47/-68) K-P 222 kg (101+121) 255,069 p. 4) Jukka Kivimäki (87,53/-83) K-S 220 kg (100+120) 259,189 p. 5) Joonas Laitinen (90,53/-95) ViPa 115 kg (50+65) 133,383 p. Sarja 105kg: 1) Jani Heikkinen (94,90/-94) K-P 270 kg (120+150) 306,787 p. 2) Jari Hirvonen (103,60/-63) LoLift 250 kg (120+130) 274,520 p. 3) Antti Tiusanen (104,91/-82) K-S 205 kg (93+112) 224,104 p. 4) Jari Väätäinen (97,26/-78) KonnU 157 kg (72+85) 176,598 p. Sarja +105kg: 1) Petri Lindfors (105,58/-93) E-P 255 kg (120+135) 278,146 p. 2) Tomi Nissinen (130,07/-75) K-S 248 kg (106+142) 255,467 p. 3) Jarkko Kangas (105,38/-78) K-P 242 kg (107+135) 264,140 p. Miesten piiriottelu: 1) Etelä-Pohjanmaa 46 p. 2) Pohjois-Pohjanmaa 45 p. 3) Keski-Suomi 31 p. Miesten parhaat: 1) Jani Heikkinen (94,90/-94) K-P 270 kg (120+150) 306,787 p 2) Kimmo Keisala (81,43/-80) K-P 246 kg (106+140) 300,491 p. 3) Mika Palomäki (92,47/-82) E-P 260 kg (115+145) 298,729 p.