ÄKS

Purosta joki, joesta meri -näyttely kuvastaa kasvua tai matkaa – taidemuseon syysnäyttely on avattu

19.09.2023 16:14
Kuvassa Leila Ylösen keramiikkaa.

Koskelan Setlementin 80-vuotisjuhlavuosi jatkuu syyskuussa Äänekosken taidemuseolla taidenäyttelyn merkeissä. Tällä kertaa vuoron saavat Koskela opiston taideopettajat, jotka esittäytyvät Purosta joki, joesta meri -näyttelyssä omien teostensa kautta. 

 

Näyttely antaa taideaineita Koskelassa opettaville opettajille mahdollisuuden tuoda esille omaa taiteilijuuttaan ja tuotantoaan. Mukana näyttelyssä on kahdeksan Koskelan opettajaa: Emilia Tulla, Christina Henelius, Ulla Aatinen, Anu Pajunurmi-Oksanen, Leila Ylönen, Ritva Hara, Eero Mikkonen ja Sirpa Hasa.

Näyttelyn nimi Purosta joki, joesta meri kuvastaa kasvua tai matkaa. Opettajuus on paitsi tiedon ja taidon jakamista, myös kohtaamista, vuorovaikutusta, yhteistyötä ja siten yhteisen matkan kulkemista opiskelijoiden kanssa oppitunneilla. Tämä matka herkistää kasvuun niin opiskelijan kuin opettajankin.

Purosta joki, joesta meri -näyttelyssä on esillä monipuolisesti eri tekniikoiden kirjo: posliininmaalauksesta grafiikkaan ja huovutuksesta keramiikkaan. Tule tutustumaan, ihastelemaan ja innostumaan! Kaikkia tekniikoita on mahdollista opiskella Koskela opistossa taiteilija-opettajien opastuksella.

Koskela opiston lukuvuosi on parhaillaan käynnistymässä ja kursseille ilmoittautuminen avoinna. Alkaisiko tästä Sinun matkasi kädentaitojen pariin?

Näyttely on esillä Äänekosken taidemuseolla 10.9.–5.11.2023.  Avoinna ti-to 12–16, su 12–16. 

 

 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy