Lappeenrannan Catzin ja Äänekosken Huiman välinen finaalisarja on ollut 2–0-tilanteesta huolimatta kahden loistavaa koripalloa pelaavan joukkueen tiukkaa taistelua. Huiman laituri Camilla Grönberg ei kuitenkaan suostu heittämään pyyhettä kehään synkältä näyttävässä tilanteessa.
– Ei tietenkään, Grönberg huudahtaa jo pelkälle idealle.
– Edellinen ottelu ei ollut meiltä erityisen hyvä missään mielessä, me kyllä pystymme paljon parempaan, laituri vakuuttelee.
Ja vaikea Grönbergin kanssa on eri mieltäkään olla. Etenkin sarjan avausottelu Lappeenrannan urheilutalolla oli kahden erittäin hyvän joukkueen kohtaaminen, jossa hallitseva mestari Catz sai lyödä pöytään kaikki kortit hihasta löytyvää ässää myöden jotta se ottelusta selvisi voittajana esiin.
– Avausottelu oli meiltä hyvä. Onnistuimme pelisuunnitelmassamme, pääsimme juoksemaan kenttää ja olimme yksinkertaisesti hyviä, Grönberg kertaa.
AVAUSOTTELUN aktiivinen puolustaminen, joka etenkin kahden ensimmäisen jakson ajan sekoitti Catzin hyökkäyspelaamisen täysin, oli kateissa. Kun sarjan parhaan siirtymäjoukkueen täytyy lähes jokaisen vastustajan pallonhallinnan jälkeen ottaa pallo sukasta, hidastaa se sitä siirtymistä ratkaisevan paljon.
– Joo, puolustuksen kanssa meillä oli isoimpia ongelmia. Puolustus ei ollut etenkään toisessa ottelussa lähelläkään finaalien edellyttämää tasoa, ruoskii Grönberg omiaan.
Huima tiedettiin jo runkosarjassa hyvänä ja tehokkaasti hyökkäävänä joukkueena. Michaela Houserin ja Chandra Harrisin varassa pyörivä hyökkäys perustuu kuitenkin pohjimmiltaan siihen, että pallo liikkuu etelästä pohjoiseen nopeammin kuin vastassa oleva puolustus.
Huima on hyvä joukkue myös puolen kentän hitaissa hyökkäyksissä, mutta etenkin Catzin tasoista, sarjan parasta puolustusta vastaan, on Huiman päästävä pelaamaan vahvuuksiensa kautta jos se haluaa vielä kotisalissaan koripallo-ottelun pelata tällä kaudella.
– Puolustuksesta se lähtee. Se ei ole ollut sillä tasolla jolla sen pitää olla. Kun puolustuksemme toimii, saamme stoppeja, pitkiä levypalloja. Sitä kautta pääsemme pelaamaan vahvuuksillamme, pääsemme juoksemaan kenttää ja hyökkäämään kuten haluamme, Grönberg tiivistää.
Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, kun vastassa on hallitsevan mestarin tasoinen joukkue. Grönbergin sanat ovat silti totuus. Huiman on pakko päästä hyökkäämään vahvuuksiensa kautta, eikä se pysty siihen ilman huomattavaa parannusta puolustuspäässä.
Tässä kohtaa esille astuu Huiman kokoonpanon leveys. Houser ja Harris ovat kaikille tuttuja nimiä, mutta jotta Huima saa kaksikosta kaiken irti, täytyy jokaisen parketilla astelevan äänekoskelaisryhmän jäsenen olla valmiina antamaan kaikkensa. Etenkin juuri puolustuksessa.
KENEEN HUIMAN leirissä kohdistetaan katseet kolmannen finaalin kynnyksellä? Kuka nousee Houserin ja Harrisin rinnalle tarjoamaan riittävää tulitukea, jotta Äänekosken liikuntatalon äänekäs yleisö pääsee vielä kerran tällä kaudella kannustamaan suosikkejaan?
– No, ei Kenyaa (Robinson) kai voi ”yllättäjäksi” sanoa, mutta hän on varmasti yksi niistä pelaajista joka nostaa tasoaan jälleen kerran kun panokset ovat korkeimmillaan, Grönberg naurahtaa.
– Tärkeintä on se ettei tässä olla luovutettu. Johdimme välierissä ToPoa 2–0, ja he tulivat vielä tasoihin. Kaikki on vielä mahdollista.
ToPo -sarja on esimerkkinä loistava. ToPo näytti olevan täysin köysissä kaksi ensimmäistä ottelua, mutta sen jälkeen helsinkiläisryhmä ryhdistyi ja vei Huiman aina viidenteen peliin asti. Ja kuka oli Huiman tasaisin pelaaja kyseisen välieräsarjan ratkaisuhetkillä?
Kenya Robinson. Sarjan kahdessa viimeisessä pelissä tupla-tupla. Kuten myös finaalien avausottelussa. Kuin viini.
– Emme ole vielä pelannut oikeasti vahvuuksillamme. Tarvitsemme samanlaisen esityksen kuin avausottelu oli, ja meillä on mahdollisuus taistella. Pysäytyksiä, palloon vauhtia ja onnistumisia laajalta rintamalta. Ne ovat ne keinot millä tuomme finaalit vielä Äänekoskelle, Grönberg vakuuttaa.
Kiitos huima huima huima. Heitto pussi finaaleissa. Taitaa fiimeiSessä finaalissa 50 pinnaa tulla turpaan. Huima huima!