ÄKS

Raivokohtauksista vuosi linnaa 36-vuotiaalle naiselle

04.04.2012 20:18


Äänekoskelainen 36-vuotias nainen on tuomittu Keski-Suomen käräjäoikeudessa vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Nainen syyllistyi viime elokuun ja tämän vuoden maaliskuun välillä useisiin rikoksiin.

Näyttävin naisen teoista oli terveyskeskuksen palveluluukun lasin rikkominen elokuussa. Vakavammat teot kohdistuivat samaa sukupuolta olleeseen 21-vuotiaaseen seurustelukumppaniin.

36-vuotias nainen muun muassa huitoi kumppaniaan kerran puukolla, tuloksena viiltoja ja pistojälkiä käsissä. Toisella kerralla nainen potkaisi nuorempaa kasvoihin, kaatoi alkoholia tämän päälle ja löi pullolla sukuelinten alueelle.

Kolmannen väkivaltasuorituksensa jälkeen nainen päätyi lopulta pysyvämmin poliisin huomaan. Lyömisen ja kasvoihin potkimisen lisäksi nainen tökki kumppaniaan käsivarteen haarukalla ja löi paistihaarukalla niskaan niin, että haarukka vääntyi (kuvan haarukka ei liity tapaukseen). Lisäksi nainen käytti astalonaan siivousmoppia.

Ympäri kehoa murjottu uhri päätyi lopulta vangiksi hakkaajansa asuntoon ainakin kahdeksi, kolmeksi tunniksi. 36-vuotias uhkasi lisäksi uhriaan tappamisella. Uhkauksia nainen tehosti pitämällä haarukkaa 21-vuotiaan silmien tasolla ja kohottamalla puukon lyömäasentoon.

Kiinniottotilanteessa kerrostalon portaikossa nainen rimpuili vastaan niin, että poliisi joutui turvautumaan käsirautoihin.

Oikeus päätyi ehdottomaan tuomioon, sillä naisen historiassa oli entuudestaan ehdottomia tuomioita ja yhdyskuntapalveluita. Viimeisestä tuomiosta oli tosin jo 3,5 vuotta. Käräjätuomarin näkemyksen mukaan alkoholilla oli vaikutusta raivokohtauksiin.

Nainen joutuu korvaamaan uhrilleen henkisistä kärsimyksistä 1700 euroa. Jokainen pahoinpitely kasvatti laskua 500-800 eurolla. Myös uhrin oikeudenkäyntikulut ? 1000 euroa ? tulivat naisen kontolle.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy