Aino Pulkkinen ja Jami Kinnunen ovat kovan tason urheilijoita. Sen lisäksi he ovat pari.
Yleisurheilua pienestä pitäen harrastaneet nuoret ovat tunteneet toisensa vuosikausia. Mutta rakkaus ei syntynyt ensikohtaamisesta. Itse asiassa tilanne oli pitkään lähes päinvastainen.
– Me lähinnä **ttuiltiin toisillemme.
– Jami hakkasi mua sählypalloilla. Sit mä en uskaltanut enää mennä niihin sählypeleihin. Sillon oli tosi hyviä facebook-keskusteluita: ”miks sä kiusaat mua?”, Aino sanoo nauraen.
Pari vuotta sitten kinastelu alkoi laantua. Yhteinen aika urheilun parissa toi kaksikkoa lähemmäksi toisiaan.
– Jotenkin vaan ruvettiin juttelemaan ja viettään aikaa. Nyt ollaan tässä, Jami tiivistää.
– Yhdessä ollaan oltu vuosi ja kahdeksan kuukautta. On hyvä, että molemmat on yleisurheilijoita: me ymmärretään toisiamme, Aino sanoo.
Onko pariskunta ottanut toisistaan mittaa kentällä? Kuka voittaa juoksukisan?
–Satasella voisi mennä tasaseksi, mutta 200 metrillä voitan varmasti, Aino sanoo tomerasti.
– En mä jaksa juosta 200 metriä täysiä, Jami myöntyy.
Keihäänheitosta Aino ei ole pahemmin innostunut, vaikka pari kertaa on tullut heitettyäkin.
– En mä sitä tekniikkaa osaa yhtään. Ei siitä tule mitään jos Jami yrittää vääntää mua siihen oikeeseen asentoon, Aino nauraa.
Vaikka urheilu kuuluu tiukasti molempien elämään, takapenkkikuskiksi ei kuitenkaan lähdetä toisen treeniä pilaamaan.
– Paitsi joskus jos heitetään huvikseen vaikka kuulaa niin silloin, Aino sanoo.
– Mutta ei siinä ole mitään järkeä, kun sä häviät aina, Jami nauraa.
Jamin äiti Sari Kinnunen (os. Raumala) on ollut aikanaan maan kovimpia naisurheilijoita, ja Ainolla on matkaa vielä tämän ennätyksiin pikamatkoilla. Sarilla on noin 40 SM-mitalia ja nuorella Pulkkisella tässä vaiheessa vasta seitsemän. Onko tarkoitus pistää anopin ennätykset uusiksi?
– No onhan se kivaa, että on jotain mihin tähdätä, Aino sanoo vaatimattomasti.
Yhteisille jutuille on hyvin aikaa, vaikka molemmilla on omat menonsa, treeninsä ja kilpailunsa. Vähintään urheilukentällä tulee törmättyä.
– Kyllä me päivittäin ehditään näkemään, Jami kertoo.
– Kyllä sitä aikaa aina jostain löytyy, Aino toteaa.
Yhteiset hetket eivät kulu urheilun parissa, eikä romanttinen ilta tarkoita Urheiluruudun katsomista.
– Puhutaan me muustakin kuin urheilusta. Me tehdään kaikkea ihan laidasta laitaan. Käydään leffassa, pelataan pleikkaria ja käydään marjassa, silloin kun tuo pakottaa, Jami luettelee.
Pariskunnan tulevaisuus on valoisa, vaikka ihan ei ole vielä selvillä minne tie vie.Jami on hakenut lukemaan psykologiaa ja filosofiaa yliopistoon, mutta vielä ei ole tärpännyt.
– Ammattiurheilijan urahan se haave on, mutta pitää käydä koulua, jos kaikki ei menekään niin kuin on suunnitellut, Jami sanoo.
– Mä en tiedä yhtään miksi mä haluan isona. Paitsi urheilijaksi. Onneksi mulla on vielä kaks vuotta lukiota käymättä, Aino huokaisee.
Jos opiskelutilanne muuttuu, on todennäköistä, että kaksikko muuttaa saman katon alle.
– Sen pitää olla joku paikka jossa on hyvät liikuntamahdollisuudet. Niin kuin vaikka Jyväskylä.
– Mutta Jyväskylän yliopistoon on vaikea päästä, Jami tietää.
Aino lähtee tsemppaamaan poikaystäväänsä keihäänheiton Pohjoismaiden mestaruuskisoihin, vaikka Jami ei Ainon PM-mestaruuksiin Islantiin pääsekään.
– Kyllä mä nytkin kesällä olen Jamin kisoissa ollut mukana. Ja säkin olet ollut mun kisoissa, Aino sanoo kysyvästi.
– Isän ja äidin kanssa tulee reissattua paljon, niin onhan tämä ihan kivaa muutosta siihen. Vaikka on tietenkin tärkeetä, että omat vanhemmat kannustaa, mutta kyllä sä ymmärrät.
Kisoja on paljon päällekkäin, mutta myös yhtä aikaa. Esimerkiksi 5.–7. elokuuta käydyissä SM-kisoissa pariskunta oli yhtä aikaa.
– Ehdin nähä Jamin muutaman heiton ja näin kun Jami voitti. Mä aloin heti itkeä, Aino sanoo.
– Ja kun sinä itkit niin minäkin itkin. Tipuin vaan polvilleen, Jami tunnustaa.
– On tosi tärkeää, että on oma tsemppaaja, Aino sanoo hymyillen.
Ihana nuoripari!