ÄKS

Rakkaus kuuluu kaikille – Äänekosken kouluissa kohdellaan oppilaita yhdenvertaisesti

27.07.2022 06:00

Tänään keskiviikkona järjestettävä pridetapahtuma on näkyvä avaus tasa-arvoisemman ja yhdenvertaisemman Äänekosken puolesta.

 

Äänekosken Priden aikana keskiviikkona 27. heinäkuuta kaupungintalon salossa liehuu sateenkaarilippu ja Keskusaukiolla keskustellaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden teemoista.

– Mä toivon, että nuoret puhuisivat vielä enemmän vanhempien ihmisten kanssa, koska meille tämä aihe on niin tavallinen! Keskusteleminen lisää ihmisten keskinäistä ymmärrystä mutta se vaatii, että asetutaan samalle viivalle eikä haasteta riitaa, lukiolainen Nenna Vertainen pohtii.

Vertainen on mukana järjestämässä Äänekosken ensimmäistä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tapahtuma Prideä. Hän on yksi kolmesta tapahtuman panelikeskustelun osallistujasta. Mukana ovat myös äänekoskelaislähtöinen näyttelijä J.P. Rautiainen sekä opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä.

Miten yhdenvertainen kohtelu koulumaailmassa näkyy ja tarkoittaa, Ville Härtsiä?

– Löysimme sellaisia toimintatapoja, jotka ovat perustuneet vahvasti sukupuolten välisiin stereotypioihin tai hyvin vahvoihin käsityksiin: että on kaksi sukupuolta, joilla ei transsukupuolisia lapsia ja nuoria kyetty huomioimaan laisinkaan, Härtsiä sanoo.

Härtsiä kertoo, kuinka puheen ja toiminnan tasolla tiedostettiin, että Äänekoskellakin on lapsia ja nuoria, jotka kokevat itsensä sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluvaksi.

– Meidän pitää pystyä huomioimaan nämä asiat. Huomioimme kuinka vanhat toimintatavat ja vanhakantainen systeemi heikentää vähemmistöryhmien asemaa ja turvallisuutta sekä mahdollisuutta kasvaa sinuksi oman itsensä kanssa. Me emme koulumaailmassa halua lisätä paineita – tämän asian havaitseminen on tärkeä pointti, Härtsiä sanoo.

– Äänekosken lukion ilmapiiri keskusteluihin on ollut todella kannustava eikä syrjintään törmää. Silti odotan kovasti omankaltaisten ihmisten tapaamista ja saapumista yhteen paikkaan näkyväksi osaksi Äänekoskea, Vertainen jatkaa.

Vertaisen valokuvia on esillä niin ikään keskiviikkona avautuvassa Postin Droppi -galleriatilassa Äänekosken Torikadulla. Näyttelyjen avoimia yhteisavajaisia vietetään Pride-tapahtuman jälkeen.

Priden ohjelmassa tanssitaan Ville-Veikko Liekkisen ja Mimi Steffanssonin tarjoilemissa tahdeissa. Paneelikeskustelun lisäksi myös muuta oheisohjelmaa. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki. Ääniä Festivaali on mukana Äänekoski Priden järjestelyissä.

Äänekoski Pride, Keskusaukio

Milloin: Keskiviikkona 27.7.2022 klo 16

Missä: Wessmanninkatu 3, 44100 Äänekoski

Liput: Ilmainen

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy