ÄKS

Rallihulinat piristi rallikansaa musiikilla ja tivolivemputtimilla

27.07.2018 17:33 (muokattu 27.07.2018 17:39)
Karuselli oli iloinen yllätys monelle lapsiperheelle.
Äänekosken kaupunki ja Koiviston kyläyhdistys järjestivät Koiviston koululla Rallihulinat pienemmän rallikansan iloksi.

 

 

 

Rallihulinat starttasi kello 11 Duo Tornadon veijarimaisen menevällä showlla. Päivän aikana nähtiin lavalla myös tanssiesityksiä, Taikuri Joren show, Loiskis Trio sekä Mimi ja Kuku. Lapsia viihdyttämässä kävi myös paikallinen klovnerinna Doris Von Balkan.
– Oli oikein ihanaa ja lapset oli maailman ihanimpia, mutta vähän kyllä harmittaa, kun tuntuivat jotkut ajavan kovasti ylinopeutta kylätiellä, Doris sanoo pilkettä glitteröidyssä silmäkulmassaan.

Lasten iloisista hymyistä ja iloisesta musiikista huumaantunut Doris pääsi myös tanssimaan.
– Duo Tornado tanssitti minua ihanassa auringonpaisteessa! Mutta sen sanon, että taikureiden kanssa pitää olla varovainen: Jore kävi nielemässä minun ilmapalloja ihan kokonaisena! Doris ihmettelee.

Kaupunki oli tuonut paikalle myös pieniä tivolilaitteita, jotka tuntuivat olevan pienempien suosiossa.
– Voiskohan tonne mennä aikuinenkin, ois varmaan kivan viileetä mennä tuolla, eräs täysikasvuinen sivustakatsoja huokaisee.

Koiviston kyläyhdistys oli luonnollisesti paikalla huolehtimassa, että ralliväki saa syödäkseen ja juodakseen. Kokonaisuudessaan tapahtuma oli onnistunut.
– Kaikki meni ihan hyvin, mutta väkeä olisi mahtunut paikalle enemmänkin. Arviolta 500 ihmistä jäi kuuntelemaan ja ihmettelemään hulinoita matkallaan erikoiskokeelle, kertoo vs. vapaa-aikajohtaja Jupe Pohjolainen.

Kaupungin viestintä- ja markkinointikoordinaattori Esko Pulliainen, vs. vapaa-aikajohtaja Jupe Pohjolainen sekä Koiviston kyläpäällikkö Matti Hämäläinen olivat yhtä hymyä Rallihulinoiden alkaessa.

Duo Tornado pisti homman käyntiin Rallihulinoilla.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy