RAMIN KORTTI nro 12
Sumiaisten lentokuva
Kun Sumiainen täytti 130 vuotta (1996), teetettiin ilmakuva , jonka otti seinäjokelainen Evesflite Oy ilmailualan yritys (ilmailurekisterissä 19.4.1996-1.10.1998 – sittemmin Pohjoismainen Ilmakuvakeskus Oy) helikopterillaan.
Kunta painatti kirkon-seurakuntatalon tienoota esittävään värikuvaan oman vaakunansa ja nimensä. Kortteja ei kuitenkaan ole maailmalla liikkunut ja ilmeisesti suurin osa on vielä kunnan varastoissa laatikossa?
***
POSTIKORTTEJA ÄÄNESEUDULTA
Edesmenneen Raimo Lampisen (1953–2010) jättimäinen kokoelma seudun postikortteja on päätetty tarjota lukijoille tutkittavaksi. Tarkoitus on Lampisen kokoelmasta tehdä myöhemmin kuvateos, kunhan korteista saadaan lisää paikallista lisätietoa. Samalla perehdytään erilaisten postikorttien maailmaan.
ÄKS julkaisee Ramin Kortit -sarjassa aina sunnuntaisin ilmakuvakortteja, mainoskortteja, katunäkymiä, tapahtumia ja ryhmäkuvia. Kortteja on 1900-luvun alusta tähän päivään yli sadan vuoden ajalta.
Palautetta ja tietoja voi antaa netin kautta tai toimitukselle.
HEIMO SAVOLAINEN, TIMO ENÄKOSKI