ÄKS

Ramin Kortit 5

07.07.2013 23:45
RAMIN KORTTI nro 5

Mainospostikortti Suolahdesta

Yksi Suolahden maamerkki on Hotelli Keitele, joka on mainostanut itseään tulitikkuetikeissä ja myös postikorteilla. Pankkitaloon 1950-luvun puolivälissä perustettu Hotelli Keitele siirtyi 1961 Kerttu Havialle, joka siirsi sen 1972 nykyiselle paikalleen. Mahtaako tässä kortissa olla Havia itse vai Lempi Savolainen?

Monivärisyys alkoi valokuvakorteissa olla tavallista 1960-luvun lopulta alkaen, mutta monikuvakorttien ja paikallisten harrastajavalokuvaajien otoksilla tekniikka oli yhä haasteellista – ja sameaa. Kortin painatusvuosina 1970-luvulla oltiin pulisonkien ja leveälahkeisten housujen ajassa. Taakse on kirjattu arvoituksellinen viesti: ”12/3 -81 Suolahti klo 19.15. Hotelli Keitele t.isä”

Seuraavana päivänä kortti on lähtenyt Helsinkiin. Kortin painanut kristillinen ARI-paino oli 1974-1983 osa Saarijärvellä tunnetun Väinö Rautiaisen Arituote-konsernia. Rautiainen oli kansanedustajana 1979-1983 ja vuonna 1976 Suomen verokalenterin kärjessä. ARI-painosta syntyi 1983 Saarijärvi Offset.

***

POSTIKORTTEJA ÄÄNESEUDULTA

Edesmenneen Raimo Lampisen (1953–2010) jättimäinen kokoelma seudun postikortteja on päätetty tarjota lukijoille tutkittavaksi. Tarkoitus on Lampisen kokoelmasta tehdä myöhemmin kuvateos, kunhan korteista saadaan  lisää paikallista lisätietoa. Samalla perehdytään erilaisten postikorttien maailmaan.

ÄKS julkaisee Ramin Kortit -sarjassa aina sunnuntaisin ilmakuvakortteja,  mainoskortteja, katunäkymiä, tapahtumia ja ryhmäkuvia. Kortteja on 1900-luvun alusta tähän päivään yli sadan vuoden ajalta.

Palautetta ja tietoja voi antaa netin kautta tai toimitukselle.

HEIMO SAVOLAINEN, TIMO ENÄKOSKI

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy