ÄKS

Ramin Kortit 74: Silloin joskus, kun kansa katseli Suolahden asemalta toiselle juoksevia

28.09.2014 14:20
Vuonna 1922 on kuva otettu hiljaisempana hetkenä. Asemaa pidennettiin 1904 ja sitä aikaisempia kuvakortteja asemasta ei ole tiedossa kuin yksi. Valokuviakaan alkuajalta on vain pari. Tulojuhlasta 1. marraskuuta 1898 ei liene lähetetty yhtään korttia tai kuvaa?
RAMIN KORTTI 74

Suolahden solmukohta IV : Vanha Asema

Keiteleen laivaliikenteen ja maaliikenteen solmukohdaksi syntyi 1898 avattu Jyväskylä–Suolahti-rautatie. Asemarakennukset koko matkalla olivat VR:n ”hoviarkkitehti” Bruno Granholmin käsialaa ja ne rakennettiin hyvin sutjakkaasti valmiiksi.

Kun juhlajuna matkasi asemalle 1. marraskuuta 1898, olivat kaikki paikalla. Suuresta juhlasta ei kumma kyllä ole näkynyt postikortteja kuin Jyväskylästä, mutta Suolahden asemasta postikortteja on monia eri aikakausilta. Vanhimmat ovat ”töpö”-asemasta, jollainen se aluksi oli ennen kuin sitä pidennettiin länsipäädystä kolmanneksella 1904.

Nämä varhaisimman aseman kuvat ovat harvinaisia. Syy aseman laajentamiseen oli se, että liikenne lisääntyi. Esimerkiksi Äänekoskelle vievän kapearaiteisen vuoden 1902 noin 14 000 kilon tavaraliikenne nousi 1903 satakertaiseksi 1 400 000 kiloon! Matkustajaliikenne Äänekoskelle kasvoi maltillisemmin,  alkuvuosikymmenenä kuitenkin noin 1 000 henkeä vuosittain – matkustajapiletit kuitenkin tuottivat yli neljänneksen kapearaiteisen tuloista ensimmäiseen maailmansotaan asti.

Suolahden asema kuvattuna 1910-luvun lehdessä vilkkaana paikkana, mita se olikin junan saapuessa tai lähtiessä. Monet univormuiset antavat kuvan mittavasta rautatien virkamiehistöstä.

Suolahden asema kuvattuna 1910-luvun lehdessä vilkkaana paikkana, mitä se olikin junan saapuessa tai lähtiessä. Monet univormuiset antavat kuvan mittavasta rautatien virkamiehistöstä.

ASEMAN JUNALIIKENNE oli aluksi kaksi Jyväskylään menevää ja kaksi tulevaa junaa päivässä – ja päivä tarkoitti myös yöllä kulkemista, kun sovitettiin laivaliikettä ja Jyväskylän asemalle tulevia junia yhteen. Toinen Jyväskylän juna lähtikin aamuneljältä.

Puolen kilometrin päässä Suolahden rautatieasemalta pysäköivän Pässinradan kulkuvuoroja oli ensimmäisellä vuosikymmenellä kolme molempiin suuntiin. Valtion junalle Äänekoskelta kiirehtivien oli aamuisin pantava melkein juoksuksi, sillä aikaa jäi puolen kilometrin matkaan vain 20 minuuttia eikä aseman lippuluukun jonoista voinut etukäteen tietää. Nuoriso – ja aluksi kaikenikäiset – kokoontuivat junan tulo- ja myös lähtöaikoihin asemalle paitsi seuraamaan junan lastausta, myös näitä Pässinradalta tulevien juoksuja sekä mahdollisia oudompia kulkijoita, kuten vankikuljetuksia kahlerautoineen.

Turismi Etelä-Suomesta lisääntyi heti, kun tuli tietoon, miten junalla pääsi matkatavaroineen ”kivuttomasti” Keiteleen laivoille ja tähänasti tuntematonta suurjärveä. Kun tiestökään ei tänne rautatietä lukuunottamatta ollut,  Ala-Keitele oli kuin tutkimaton erämaa. Huhut hyvistä riistamaista ja upeista kansallismaisemista vetivät – varsinkin varakkaampaa ja seikkailuhenkistä – väkeä.

Turismin mukana tuli myös monia uusia yrittäjiä pääomineen ja ideoineen. Työväestön lisääntyessä rantautui ensisijassa raittius-  ja sen perässä työväenaatteet. Seurakuntia ja kuntia syntyi. Monet osaavat ja koulutetut tulivat Suolahden aseman kautta.

Asema ilmeisesti 50-luvun alussa ennenkuin siirryttiin uudelle asemalle. Kioskilla oli aina kuhinaa, myös laivaliikenteen vuoksi.

Asema ilmeisesti 50-luvun alussa ennenkuin siirryttiin uudelle asemalle. Kioskilla oli aina kuhinaa, myös laivaliikenteen vuoksi.

Suolahden asema jäi vanhaksi, kun 1952 uusi asema (Asemakadun toiseen päähän) valmistui. Samalla vanha asema jäi rautatieläisten pikkujoulu- ym. vapaa-ajantilaksi sekä varastoksi, kun myös posti muutti 1953 Keiteleentielle. Vanhaa asemaa käytettiin vielä huoltorakennuksena, kun tukinuitto siirtyi ”rautakanavalle” 1964. Keitele-Päijänne-kanavan avautuminen 1993–94 laittoi sitten tälle pisteen.

Suolahden Höyryfestivaalien avattua vuonna 1995 koki Vanha Asema pienen renessassin oltuaan juhlien keskipisteenä.  Vuonna 2008 kunnostettiin aseman piha-alue ja ympäristö – muun muassa ullakolta löytyneet hienot ”aurinkokoristeet” saatiin takaisin katolle.

Lähteet:
Asko Jämsen: Äänekosken-Suolahden yksityisrautatie (1984)
Pässinradat 1998 ja 2008.

 

***

POSTIKORTTEJA ÄÄNESEUDULTA

Edesmenneen Raimo Lampisen (1953–2010) jättimäinen kokoelma seudun postikortteja on päätetty tarjota lukijoille tutkittavaksi. Tarkoitus on Lampisen kokoelmasta tehdä myöhemmin kuvateos, kunhan korteista saadaan lisää paikallista lisätietoa. Samalla perehdytään erilaisten postikorttien maailmaan.

ÄKS julkaisee Ramin Kortit -sarjassa aina sunnuntaisin ilmakuvakortteja,  mainoskortteja, katunäkymiä, tapahtumia ja ryhmäkuvia. Kortteja on 1900-luvun alusta tähän päivään yli sadan vuoden ajalta.

Palautetta ja tietoja voi antaa netin kautta tai toimitukselle.

HEIMO SAVOLAINEN, TIMO ENÄKOSKI

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy