Suolahden Mäntyniemi
Wanhalta asemalta suoraan pohjoisessa lahden toisella puolella oleva Mäntyniemi heräsi eloon, kun jämsäläinen liikemies Obadius Riihijärvi kävi katsastamassa Suolahtea. Lastuniemessä oli jo menossa kirveiden ”kilpalaulanta”, kun yritteliäät puutavaran veistäjät tekivät ympäri Keitelettä uittamistaan hongista hirsiä kesäaikaan. Tähän leikkiin lähtivät myös Obadius ja veljenpoika Ali (Aleksis) Riihijärvi. Ali oli 22-vuotias nopealiikkeinen ja persoonallinen henkilö, joka oli käynyt Äänekoskella kansanopiston 1896-97 ja ollut sen jälkeen mm. kiertävänä maatalouskonekauppiaana. Eräällä matkalla hän osui Laukaan Mannilan taloon, josta nai tyttären Elsan 1902. Tämä vauras Mannilan talo tunnetaan nykyisin rallikuningas Juha Kankkusen omistuksesta – hän on Ali Riihijärven suoraa sukua.
Obadius ja Ali vuokrasivat jo 1901 Honkalan talon isännältä Taivallahden pienen niemen, jossa hirsien ja muun puutavaran veisto käynnistyi – Kivijärveltä hankituilla hongilla. Lisäksi alkoi Pässinmäen rinteillä tervanpoltto (polttaja Kalle Mäkinen). Koska varallisuutta alkoi olla sijoitusten takuuksi, Ali osti pian koko alueen ja rakensi lahden pohjukkaan suuren höyrysahan 1906 ja höyläämön niemen kärkeen – sähkölaitoksineen kaikkineen. Sahan takana ollut kauppias Hovisen (ensimmäinen kauppa Suolahdessa 1896) omistama tiilitehdas siirtyi samaten Riihijärvelle kuin myös Myllypuron suussa ollut kattohuopatehdas. Sahan lahden viereinen Mäntyniemi sopi oivasti nuoren tehtailijapatruunan asuinpaikaksi ja nuorikko saikin komean kaksikerroksisen talon 1906 ulkorakennuksineen Keiteleen rannalle.
Ali Riihijärvi oli mukana lähes kaikessa Suolahdessa. Hallitsemansa höyrysaha-alueen viereisessä Lastuniemessä olleessa Anton Mäkisen kauppatalossa (1901) perustettiin 1903 Suolahden nuorisoseura. Kun seura ryhtyi rakentamaan Kukkulalle omaa taloaan, hoiti kontrahdit, valvoi rakentamista ja käytännössä maksoi koko hankkeen Riihijärvi. Arkkitehti Blomstedt saatiin se piirtämään, kun Kukkulanmäen omistajat Oittilan isäntä ja kauppias Matti Pasanen (Hovisen kaupassa piti tukkuliikettä 1904 alkaen) olivat arkkitehdin tuttuja (Blomstedt asui Oittilassa kesiä kun Äänekosken kirkkoa rakennettiin ja Pasanen järjesti Niemelän torpan Seurasaareen). Kukkulasta tulikin 10-huoneinen nähtävyys, jota suunniteltiin seuratalon ohella suureksi matkailuvaltiksi ja turistien yöpymis- ja maisemapaikaksi isoine patioineen.
Hurjimpaan hankkeeseen Riihijärvi lähti, kun Niskalan ja Haapalan tilojen oston myötä Sirkkaharjun viereinen Sirkkasuo siirtyi hänen nimiinsä. Ensin ajatukset veivät suon kuivatukseen pelloiksi, mutta Suolahden Konepajan johtajan Vasara-Jaakon kanssa läheinen yhteistyö synnytti uuden teollisuusidean : turvepehkutehtaan. Ensin ojitettiin satoja metrejä suota 1908-1909. Vuonna 1912 oli pystyssä 35-metrinen tehdas, johon asennettiin suuri jyrsinkone, puristin ja Konepajan valmistama höyrykone. Kun suo ei kuivunut kunnolla, pehkuilu alkoi vasta 1913 kangerrellen. Tehtaalta johti suolle 600-metrinen rautakiskorullarata ja valmiiden paalien varasto oli 20-metrinen. Suureksi ongelmaksi tuli kuljetus Suolahden asemalle huonoa tienpolkua pitkin.
Äänekosken-Suolahden-Korkeakosken tiehanke oli kruunu Riihijärven lukuisista hankkeista. Tätä tietä oli ehdotettu jo 1899, mutta kuuroille korville. Rautatie oli ainoa yhteys Äänekoskelle ja kehno vuosisatainen polku Tallilan suunnalta Sirkkaharjua pitkin Korkeakoskelle. Viimeisen esityksen teki 1914 Riihijärvi ja sai lopultakin tieasian eteenpäin. Sen rakentaminen alkoi 1916 ja Riihijärvi sai sen ulottumaan edelleen Laukaan Mannilan taloon asti. Tosin tien rakentaminen Äänekosken suuntaan viivästyi sodan vuoksi niin, että viimeinen pätkä Suolahdesta Paatelaan valmistui vasta 1922. Vielä on mainittava, että Riihijärven ansiosta perustettiin Majalan koulu 1915 ja Keski-Suomen suuri opisto sai riittävästi lämmityspuuta.
Ali Riihijärvi kuoli nuorena 1917 verenmyrkytykseen. Tuotantolaitokset osti höyrysahan konttoristi Pekka Hintikka, joka pyöritti laitoksia 10 vuotta. Sen jälkeen pankki keinotteli velkakirjan kautta uudet omistajat sahalle – lopulta parissa vuodessa saha oli konkurssissa. Lopuksi höyrysaha vielä paloi, komeasti yöllä.
Tässä 1965 Karhumäen ilmakuvasta näkyy tilanne, kun sahat, taapelit ja monet muut rakennukset Sörkänmäeltä ovat kadonneet. Väitetään, että Riihijärvi on syypää ”Sörkänmäen” –nimen syntyyn. Kun hän astui kerran työläisasuntoon, tuli itsestään ”täällähän ollaan kuin Sörkässä”. Pässinmäki loistaa kuvassa puhkikaivettuna, mutta Lastuniemen suuri puuvarasto aivan Keiteleen reunalla vielä sinnittelee. Metsittyneestä Mäntyniemestä ei tahdo rakennuksia enää erottaa.
Mäntyniemi oli myös tutun sumialaisen kulttuuripersoonan Risto Lehmusoksan lapsuudenkoti, jonka vaiheita Lehmusoksa kertoo mainiossa kirjassaan Hyvä Syömämies. Hänen isänsä oli vaneritehtaan metsäpäällikkö 30-40-luvuilla. Perhe asui yhtiön talossa eli Ali Riihijärven entisessä kartanossa Mäntyniemessä kahden muun perheen, yläkerrassa asuvien Nissisten ja Mäntylöiden kanssa, ympärillään kaikki muut rakennukset – tallit, navetta, Alatupa, sauna, Tupsula, huvimaja. Mäntyniemeen johtavan tien alussa, jykevien porttien vieressä oli työläiskasarmi Porttila tai Murju, kuten sitä yliesesti kutsuttiin. Alatuvalla asuivat Koistiset, saunalla Huuskoset, talonmiehenä lumi- ja polttopuutöissä oli Kovanen, Tupsulassa asuivat Koltsoset sekä Murjussa palvelija Hämä-Lyyti, Hytöset ja Johan Bohm eli Pummin Jussi. Lehmusoksa muistaa kuinka höyrysahan ja Mäntyniemen välistä matalaa lahdenpoukamaa oli täytetty jäterimoilla, tiilimurskalla ja täytemaalla niin, että siitä oli mukava poikasena oikaista vaikka matkalla Hintikan kaupalle. Palaneen sahan rantalaituri oli Sörkänmäen suosituin uimaranta, jonne ryntäsivät kaikki pojat Ylä-Keiteleen viheltäessä tuloaan ja nostattaessa kunnon laineet uimareiden keikkua. Kun lotja tuotiin Tupsulan ja laiturin väliin purettavaksi, pojat uskalsivat loikkia järveen jopa lotjan katolta.
Tässä Kukkulalta otetun kuvakortin suurennetussa osassa näkyy Mäntyniemen Alatuvan edessä ankkuroituneena jokin Keiteleen lotjista. Höyrysaha näkyy Mäntyniemen oikealla puolella. Alatuvalla asui sota-aikana Uurastajan päällikkö Kalle Liimatainen ja hän ”pysäköi” joskus rantaan. Kuva lienee kuitenkin vanhempi, ehkä 20-luvun alusta. Sitä on lähetetty postikorttina, ja se on harvinainen.
Mäntyniemen talossa oli kaakeli- ja pönttöuunit joka huoneessa. Keskuslämmitys kuitenkin laitettiin kesällä 1945. Pian sen jälkeen talo paloi. Tuli sai ilmeisesti alkunsa uusista hormeista. Jo paljon aiemmin oli salama iskenyt avoullakon päädyssä kohoavaan tornin rappusiin, jossa oli vuosia ollut muistona hiiltynyt sisäseinä. Nyt paloi kaikki poroksi. Ihmishenkiä ei mennyt, mutta kolmelle perheelle tuli ankea uusi alku ilman mitään tavaroita ja muistoalbumeita.
Lähteet: Risto Lehmusoksa: Hyvä syömämies (2001) ja artikkeli Ponttuun pojat, Juhlapässinradassa 2011; Kari Perälä: Ali Riihijärvi – Suolahden teollistaja. Kotiseudun Joulu 1995; Jaakko Hintikka ( koonnut): Liikemies Pekka Hintikan elämänkertaa ja Suolahden puunjalostusteollisuuden alkuvuosia, Hintikka Suku ry Tiedotuslehti 1/2012; Jorma Vilmi: Äänekosken-Suolahden historia (1991); Jorma Heiskanen: Vaikka koko maailma muuttuisi, niin Sörkänmäki ei milloinkaan. Kotiseudun Joulu 1991. Kytömaa Matti, Kun Sirkkasuolta turvetta nostettiin, Kotiseudun Joulu 1976; Heikki Noronen: Suolahden teollisen yrittämisen uranuurtajia, Kotiseudun joulu 1966; Kalle Kettunen, haastattelu 1959 (H.Noronen, Väksyn äänitearkisto 195-196).
POSTIKORTTEJA ÄÄNESEUDULTA
Edesmenneen Raimo Lampisen (1953–2010) jättimäinen kokoelma seudun postikortteja on päätetty tarjota lukijoille tutkittavaksi. Tarkoitus on Lampisen kokoelmasta tehdä myöhemmin kuvateos, kunhan korteista saadaan lisää paikallista lisätietoa. Samalla perehdytään erilaisten postikorttien maailmaan.
ÄKS julkaisee Ramin Kortit -sarjassa aina sunnuntaisin ilmakuvakortteja, mainoskortteja, katunäkymiä, tapahtumia ja ryhmäkuvia. Kortteja on 1900-luvun alusta tähän päivään yli sadan vuoden ajalta.
Palautetta ja tietoja voi antaa netin kautta tai toimitukselle.
HEIMO SAVOLAINEN, TIMO ENÄKOSKI
