Pihatien ja Kauppakadun risteyksessä olevan kerrostalon kulmalta on jo pitkään valunut hiljalleen vettä Kauppakadulle. Syytä paniikkiin ei kuitenkaan ole, sillä vesi on puhdasta.
– Puhdistamon putkiin ei mielellään näin puhdasta vettä haluta laskea, jotta bakteerikanta pysyy oikeana, eli nyt vesi on siis valunut tielle, Lompsalinnana tunnetun taloyhtiön isännöitsijä Seija Käyhkö selvittää.
Isännöitsijä lupaa, että ongelma tulee poistumaan kesäkuun aikana. Taloyhtiön putkiremontti valmistuu tällä viikolla, ja salaojavesi saadaan johdettua muualle muutamien viikkojen aikana.
– Ääneseudun Energian päässä on nyt pallo, eli vedentulo lakkaa kun keksitään, mihin viemäriin saadaan tuota vettä ohjata, Käyhkö kertoo.