Riihilahden kyläyhdistys juhlisti 10-vuotissyntymäpäiviään kylän omalla, talkootyöllä rakennetulla kylätalolla.
PIeni kaunis kylätalo oli täynnä väkeä ja iloa riitti pitkästi. Musisoinnin hoiti 10-henkinen orkesteri RiihSk.
– Heistä oli puolet Kaartin soittokunnasta ja loput Tikkakosken Ilmavoimista, suurin osa kapteeneita. He ovat nimenneet itsensä Riihilahden omaksi bändiksi eli RiihSK. Olivat teetätteneet vielä valkoiset T-paidat jokaiselle, rinnassa oli RiihSK ja meidän oma logo, eli Riihilahden oma soittokunta, kyläpäällikkö Anneli Kauta-Soljava kertoo.
Tapahtuman juonsi kyläläispariskunta Tuija ja Aki Rasinen. Ohjelmanumeroina nähtiin muun muassa Outi Raatikaisen juhlapuhe, kunniakirjojen jakoa ja Riihilahden kyläyhdistyksen hieno historiikki. Lisäksi Irmeli Honkonen-Räsänen kertoi väelle Honkosten suvun historiaa, joka sivuaa koko kyläyhdistyksen historiaa.
Lopuksi tanssahdeltiin lattia rymisten ja aloitettiin toinen vuosikymmen iloisissa merkeissä.