Nuorisovaltuusto järjestäytyi uudelle toimikaudelle. Toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin ja tuleva vuosi vaikuttaa upealle.
Äänekosken nuorisovaltuusto aloitti uuden toimikautensa torstaina 9. tammikuuta. Virallisessa järjestäytymiskokouksessaan nuorisovaltuusto valitsi Riku Tullan jatkamaan ryhmän puheenjohtajana. Varapuheenjohtajiksi nimettiin Kalle Markkanen ja Peetu Luiro, sihteerinä toimii Jaakko Markkanen.
– Tänä vuonna me panostamme moneen asiaan. Kasvatimme sääntömuutoksilla nuorisovaltuuston kokoa, muutimme toimikauden yksivuotiseksi entisen kahden sijaan ja helmikuun lopussa on tulossa upea, iso tapahtuma, Tulla iloitsee.
Täydessä koossaan nuorisovaltuustoon kuuluu 20 varsinaista ja kymmenen varajäsentä. Ryhmä muun muassa edistää ja seuraa nuorten asioita Äänekoskella sekä toimii asiantuntijaelimenä nuorten asioissa. Tullan mukaan vuonna 2009 perustettu nuorisovaltuusto on löytänyt hyvin paikkansa Äänekoskella.
– Porukka on sitoutunut toimintaan ja olemme saaneet näkyvyyttä muun muassa näiden järjestämiemme tapahtumien puitteissa. Tänä toimikauden tavoitteena on saada nuorisovaltuustolle entistä paremmat mahdollisuudet osallistua tarvittaessa lautakuntien kokouksiin, Tulla kertoo.
Nuorisovaltuuston jäsenet toimikaudelle 2014:
Riku Tulla, puheenjohtaja
Kalle Markkanen, varapuheenjohtaja
Peetu Luiro, varapuheenjohtaja
Jaakko Markkanen, sihteeri
Nelli Haapakoski
Antti Hakkarainen
Karoliina Hirvonen
Anniina Hytönen
Onni Hytönen
Pasi Kotonen
Juuso Kunelius
Teija Mäentakanen
Nelli-Sofia Peuranen
Pinja Hytönen, varajäsen
Matti Mikkonen, varajäsen
Niko Pasanen, varajäsen
Hienoa Riku ja uudet valtuutetut! Olkaahan vaan aktiivisesti yhteyksissä vaikkapa meihin ”vanhoihin kettuihin” – toivottavasti ei ihan kangistuneisiin.