Satavuotias suolahtelainen käy ja kukkuu. Osmo Salminen löysi rompetorilta tutunnäköisen moottorin. Salminen on melkoinen Pelle Peloton, hän on ennättänyt tehdä verstaallaan jos vaikka minkä sortin menopeliä.
Suurehko sähkömoottori pyörittää vauhtipyörään uurretun hihnan avulla käyntiin vanhaa yksisylinteristä venemoottoria. Käynnistystä on edeltänyt reipas bensaryyppy suoraan sylinteriin.
– Rimp hiiis, rimp hiis, rimp his ja sitten yhä tiuhempaan samaa ja kohta ääni muuttuu.
Loppusihinä jää pois kun Osmo Salminen sulkee puolipuristusventtiilin. Satavuotias, tai vähän vanhempikin paikallismoottori alkaa käydä lonkottaa ikäänkuin normaalisti suolahtelaisen autotallin uumenissa.
Jäähdytysvesi lorisee suureen tynnyriin, josta se viilentyneenä kulkee taas takaisin koneeseen. Autotallista johtaa ulos pitkä pakoputki pihalle, mutta savua ja käryä alkaa kertyä myös sisätiloihin.
Perinnemoottorin kunnostanut suolahtelainen eläkeläinen ja tekniikan taitaja selittää, että piti rakentaa tuo starttimoottori, kun ei sitä näin ikämiehenä jaksa heittää vauhtipyörästä käyntiin. Koko ikänsä Kalliolahdessa asunut Salminen kertoo jo poikasena kuulleensa moottorin äänen, kun se vauhditti Suolahden kauppalan edustalla sahaustoiminnassa apurina häärinyttä moottorivenettä.
– Toisinaan sillä hinattiin tuosta ihan editsekin pieniä tukkimääriä. Aina kun moottori pantiin käyntiin lapset matkivat sitä silloin, että rimphis, rimphis.
Made in Suolahti
Paikallismoottorin masiinasta tekee se, että voimanpesä on mitä ilmeisimmin rakennettu Suolahdessa Jaakko Pietiläisen konepajalla.
Laitteessa ei ole minkäänlaiasia merkintöjä alkuperästä, mutta muistijäljet viittaavat vahvasti paikalliseen osaamiseen ja insinööritaitoon. Moottorin tiedetään olleen aluksi käytössä Ali Riihijärven sahalla Kalliolahdessa, eli se on palannut syntysijoilleen ja alkutaipaleensa maisemiin.
– Jaakolla ei ollut tapana nimikoida valmistamiaan moottoreita, mutta olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että tämä on oman kylän osaamista, Salminen toteaa.
Pietiläisen konepaja valmisti viime vuosisadan alkupuolella muun muassa höyrykoneita ja sisävesialuksia sekä monenlaisia konepaja- ja valimotuotteita. Yritys meni konkurssin 1920-luvulla.
Osmo Salminen kertoo tutustuneensa moottorin rakenteisiin ensimmäisen kerran rippikouluikäisenä joskus 1950-luvun alussa.
– Sitä oltiin ostamassa meille maamoottoriksi, pyörittämään puimakonetta, mutta kun olin purkanut ja puhdistanut laitteen, totesi paikalla ollut moottorimies osia tutkittuaan, että kampiakseli ei kestä pitkään raskasta kuormitusta.
– Ei siitä olisi ollut maamoottoriksi senkään takia, että siinä ei ollut kierrosten tasaajaa. Moottori siirtyikin sitten Rimppiselle, joka veteli sillä muun muassa pieniä tukkimääriä tuosta editse sahalleen. Veneen tiedetään olleen sittemmin Remosen sahalla ja Kovasen ajelleen sillä myöhemmin.
Salminen tunnisti moottorin rompepihalta huomattuaan sylinterin kylkeen tehdyn paikkauksen.
Käyvää historiaa
Moottori oli pitkään tietymättömissä, mutta osui jokunen aika sitten yllättäen silmään suolahtelaiselta rompepihalta.
– Tunnistin sen heti sylinteriin viritetyistä paikoista, jotka muistin olleen paikallaan jo silloin kun nuorena puhdistin moottorin. Ilmeisesti jäätyminen oli päässyt halkaisemaan sylinterin ulkovaipan ja tukkeeksi on niitattu peltiä.
Kauppoja hierottiin jonkin aikaa, ja niin vain vanha tuttu päätyi taivasalta autotallin suojaan. Kunnostus on ollut mielenkiintoista puuhaa ja paikallisuus on antanut lisäintoa.
– Onhan tämä monella tapaa suolahtelaista teollisuus- ja paikallishistoriaa, Salminen tuumailee.
Kunnostuksen ohessa hän myös hieman modernisoi tekniikkaa.
– Laitoin tiputuksen tilalle nykyaikaisemman voitelun, kun uusin laakereita.
Salminen kertoo, että yksisylinterisen moottorin kuutiotilavuus on noin 1,8 litraa.
Valurautainen mäntä on melkoinen muki ja painaa sen verran paljon, ettei käyntiä voi nostaa yli 700 kierroksen minuutissa. Koko kone alkaa silloin täristä ja pomppia.
– Tehoista en osaa sanoa kovinkaan tarkkaan tämän ikäisestä ja kokoisesta laitteesta. Ehkä vajaa kymmenisen hevosvoimaa voisi löytyä.
Vain paattia vailla
Sytytystulppia on kaksi, mikä Salmisen mukaan parantaa polttoaineen palamista. Alkuperäinen magneetto ei vielä toimi ihan toiveiden mukaisesti ja käynti pätkii. Työuransa teollisuuden sähkömiehenä puurtanut Salminen uskoo, että löytää kyllä lääkkeet virtapuolen vaivoihin.
Sivuventtiilimoottorin rakenteesta puuttuu kansi ja sylinteri on yhtenäistä valua.
– Senaikaiset kannentiivisteet taisivat olla sen verran heikkoa materiaalia, että varmuuden vuoksi tehtiin sellainen ratkaisu ettei sitä tarvittu.
Venttilirakennelma pysyy paikallaan kiilojen avulla. Polttoainetta moottori imee messinkisen yläimukaasuttimen kautta.
Kun museomoottori on saatu käymään ja kukkumaan nikottelemattaa, Osmo Salminen toivoo löytävänsä myös sille sopivan aluksen.
– Olisihan se saatava sille kuuluvaan käyttöön eli vesille. Mistähän löytyisi sopivan kokoinen alle kymmenmetrinen rautarovi, mutta kyllä meriläismallinen puuvenekin toimisi, hän suunnittelee.
Salminen muistelee, että vaihdetta ei moottorissa ole koskaan ollut. Suora veto pisti veneen liikkeelle eteenpäin saman tien, kun kone heräsi käyntiin. Jokunen kerta sillä tiedetään tämän takia tömäytetyn päin lähtölaituria.
Omatekoinen ilmatyynyalus kotirannassa. Sen rakentajan talvinen matka oli katketa Ukonsalmen sulaan, mutta takaisin sentään selvittiin, joskin kotimatka oli kylmää kyytiä.
Karvalakkikin kimposi
Ääneseudulla Osmo Salmisella on mainetta tekniikan ihmemiehenä. Työelämässäkin Suolahden ja Äänekosken teollisuudessa hänet tunnetiin sähkömiehenä joka tekee mitä haluaa, kun muut vain sen mitä osaavat.
Tekniikka alkoi kiinnostaa jo poikasena. Aikamiehenä vapaa-ajalla alkoi syntyä laitteita toistensa perään. Vauhtiveneet, autogiro ja ilmatyynalus ovat kiitäneet Keiteleellä.
Salminen kertoo, että vauhti etenkin vesillä on kiehtonut häntä aina. Kun sodan jälkeen ei laitetarjontaa ollut, piti härvelit rakentaa itse.
– Semmoinen oli silloin nuoren miehen mielessä, että pitäisi olla Keiteleen nopein vene.
Salminen rakensi porraspohjaveneen, jota vauhditti viritetty kahdeksansylinterinen v-moottori.
– Kuuttakymppiä se kulki enkä muista, että olisi kukaan siihen aikaan ohi mennyt.
Viimeisin hurjuus oli valmiina ostettu jenkkiläinen muskelivene, jolla lopulta ylittyi vuosikymmeniä tavoitteena ollut sadan kilometrin tuntivauhdin ylitys.
– Kyllä siinä bensaakin paloi siksi reippaasti, ettei ihan joka päivä tullut ajeltua. Vaan oli se sellaista haipakkaa, että karvalakkikin kimposi päästä, kun tuulilasin yli kurkkasi, Salminen myhäilee.
Viimeisestä vauhtiveneestään hän luopui vasta vuosi sitten.
Viitisenkymmentä vuotta sitten Salminen lenteli omatekoisella autogirollaan Keiteleen jään yllä.
Ilmaan autogirolla
Omatekoisella autogirolla, eli gyrokoprterilla Salminen lenteli 1970-luvulla Keiteleen jäällä. Samanalaisella helikopteria muistuttavalla lentopelillä James Bond huiteli rosvojen kimpppuun kuusikymmentäluvun elokuvassa.
– Kymmentä metriä korkeammalle en tohtinut nousta, mutta olihan sitä siinäkin vauhdin hurmaa.
Voima työntöpotkuriin saatiin kuplavolkkarin moottorista. Laitteen vapaasti pyörivä nostopropelli meni sitten säpäleiksi, kun lentolupakirjallinen pilotti halusi kokeilla härveliä.
– Ohjausliikkeet ovat päinvastaiset kuin lentokoneessa. Ylösvetoa yrittänyt lentäjä työnsikin nokan alas ja siipi osui jäähän.
Salminen teki vanerista itse uuden roottorin, joka ei ollut yhtä kevyt lasikuidusta teettetty, mutta kyllä silläkin ilmaan pääsi.
Vauhtia piisasi myös itse tehdyllä ilmatyynyaluksella.
– Helmatkin ompelin itse pressusta tuolla yläkerrassa. Kyllä siinä muutama päivä meni tikatessa. Ensi reissusta jäällä meinasi tulla myös miehen viimeinen, kun rantapenkereen ylityksessä huomaamatta vaurioitunut pohja yllätti Ukonsalmen sulassa.
– Vauhti tökkäsi niin, että minä ja toinen kyydissä olleista kavereista lennettiin tuulilasin yli
jäiseen veteen.
Laite ei uponnut, mutta kyydissä säilynyt kaveri ei osannut käsitellä härveliä. Lopulta kylmän jo kangistamat uimarit selvisivät kyytiin ja kotiin tultiin tyhjäkäynnillä.
– Se oli kylmä reissu.
Vanerisella saunatupalaivalla oli mukava matkata Keiteleellä.
Vanerista saunalaiva
Vauhdikas vesipeli oli myös henkilöauton moottorin vauhdittama mäkärä. Muutaman metrin pituista vanerista valmistettua pikkuvenettä työnsi metrisen nivelaisan päässä perälaudasta pyörivä potkuri. Venettä ohjattiin aisaa kääntämällä.
– Piirustuksia laitteisiin sai harrastajalehdistä ja tilaamalla. Mäkärän malli oli amerikkalaista alkuperää. Suurentelin vähän mittoja, että mahtui pari henkilöä paremmin kyytiin.
Salminen kertoo vanerin olleen aikoinaan ihmeaine, josta saattoi muokata melkein mitä vain ja Suolahdessahan laadukasta vaneria piisasi, kun oman kylän tehdas sitä valmisti.
Vanerista syntyikin sitten hieman rauhallisempi matkantekolaite, kun Salminen pykäsi 11-metriset ponttoonit ja niiden päälle saunamökin. Voimalaitteena oli kuorma-auton dieselmoottori.
– Kiva sillä oli rynkytellä Keiteleellä pitkänkin matkan päähän.
Kun yhtenä kesänä selkäsärky haittasi jalkeilla oloa ja helpotusta toi pötköllään olo, kekseliäs mies puhkaisi lauttasaunan seinään luukun josta näki ohjata lauteilla lämpöisessä makoilleen.
– Peräsin kääntyi napeista painamalla, kun asensin ruoriin kauko-ohjauksen vanhasta auton tuulilasin pyyhkijän moottorista.
Pilkkiminenkin sujui lauteilta, kun lattiaan puhkaistiin aukko ikäänkuin avannoksi.
Kun selkäkipu ajoi miehen makuullee, sujui ponttoonialuksen ajaminen saunan lauteilta. Keksijä puhkaisi seinään luukun ja rakensi kauko-ohjauksen.
