ÄKS

Risto Kummusta tuli oloneuvos

30.05.2021 12:19
Kummun perhe, Risto, Raija ja Sanna, on vahva kolmen hengen joukkue. 

Risto Kumpu lähti politiikkaan mukaan tasan 50 vuotta sitten, vuoden 1971 kuntavaaleissa. Vuosi oli merkityksellinen, sillä silloin kuultiin myös papin aamen. Kultahääpäiväänsä  toukokuun lopulla viettävät Risto ja Raija ovat näissä vaaleissa nyt sivusta seuraajan rooleissa, kun poliittiset kiireet katkesivat äkisti vuosi sitten maaliskuussa. 

 

Vuosi sitten oli maaliskuun 23. kaunis päivä, vaikka mustia pilviä toi Äänekosken ylle juuri Suomeen rantautunut korona. Risto ja Raija Kumpu  lähtivät ystäväpariskunnan kanssa Kapeenkoskelle ulkoilmaan ja makkaran paistoon. 

– Risto kaatui ja löi päänsä. Tömähdys oli kova, ja näytti, ettei mitään sen kummenpaa sattunut. Istuttiin nuotiolla ja rupateltiin. Illalla Risto ratkoi ristikoita ja nukkumaan käytiin kuin aina ennenkin.  Risto kirjotti vielä iltakymmeneltä tekstiviestin vointia kysyneelle ystävälle: ”Voin ikäisekseni hyvin.”

Aamu valkeni, eikä Risto reagoinut Raijan herättelyyn.

– Sitten tuli kiire. Risto vietiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, jossa todettiin, että ei voida leikata. Minulta kysyttiin, saako elvyttää, jos on tarpeen, Raija kertaa kokemiaan kauhun hetkiä.  

Koronan vuoksi ei päässyt katsomaan Ristoa. 

– Meni 69 päivää, ettei me Sannan kanssa nähty Ristoa livenä. Se oli kamalan pitkä pätkä yhteisellä taipaleella, Raija muistelee. 

Riston kuntoutuminen on ottanut ison loikan siitä mistä lähettiin liikkeelle. Nyt mies kulkee rollaattorilla ja antaa poliittisia lausuntoja uteliaalle toimittajalle. Pilke silmäkulmassa ja tuttu huumori on säilynyt, vaikka koeteltu onkin. 

– Meni kaksi kuukautta, ennen kuin isä sanoi ”joo”. Se oli ensimmäinen sana joka hänen suustaan tuli. Sitten kuuluikin jo se Ismo Leikolan legendaarinen ”no niin”, Sanna hymyilee. 

– Pidimme yhteyttä WhatsApp -videopuhelulla. Se oli iso juttu meille, kun Risto nosti kättään, Raija sanoo. 

Sieltä se ukko vaan nousi. Nyt Risto viettää kotona kaksi viikkoa ja sitten viikon Kuntolassa. 

– Siellä on silloin ihan hyvä olla, kun saa olla omassa huoneessa. Joskun on seurana kaksikin huonetoveria, niin silloin saattaa olla meno levotonta, Risto kertoo. 

Omakohtaiseen kokemukseen nojaten on huomannut kuntouttavien palveluiden saatavuudessa parantamisen varaa. 

– Olisi pitänyt saada tehokkaammin kuntoutusta, niin puheterapiaa kuin toimintaterapiaakin. Terveyskeskuksessa ollessa en päässyt kertaakaan sinne rakennetulle kuntoutuspihalle, ellei Raija olisi sinne vienyt, Risto kritisoi.

Kaatuminen katkaisi pitkän poliittisen uran. 

– Minä olin luvannut itselleni, että en jää pois ennen kuin äänestäjät niin päättää, Risto sanoo. 

Kunnallisneuvos ja oloneuvos, siinä on titteliä yhdelle miehelle kerrakseen. Poliittisen uran aikana on Risto luotsannut valtuustoa sekä kaupunginhallitusta. Kaupungintalolla on myös johtaja vaihtunut useaan otteeseen: kaupunginjohtajat Heiskanen, Meriläinen, Hämäläinen, Lepistö, Javanainen ja Tuononen ovat jokainen ollut omanlaisensa johtaja. 

– Jokainen oma persoona, joita on turha lähteä vertailemaan keskenään. Jokainen heistä on luotsannut kaupunkia omalla persoonallaan. Tuonosta on arvosteltu kovastikin, mutta minä arvostan häntä ja puolustankin tarvittaessa, Risto sanoo äänessään vanhaa tuttua jämäkkyyttä. 

Risto tietää, että Äänekoskelta löytyy hyvin kirjavaa joukkoa päätöksentekoportaita kuluttamaan. 

– Minulle eivät kuntaliitokset olleet vaikeita päätettäviä asioita, päinvastoin. Liitosten myötä myös poliittinen ilmapiiri muuttui, kun jokainen haluaa pitää omista palveluistaan huolta. Kuluvaa valtuustokautta seuranneena olen huomannut, että välillä mennään ravihevosen lailla, laput silmillä. Se ei ole ohjastajaa kohtaan hyvä asia, Hirvaskankaan kunnanjohtajaksikin kutsuttu mies sanoo. 

Poliitikkoja tulee ja menee. 

– Olen osannut arvostaa politiikan kollegoja laidasta laitaan. Kun perussuomalaiset tulivat mukaan pakka meni uusiksi. 

Vihapuhetta, selkään puukottajia ja arvostelijoita on riittänyt. 

– Some on tuonut oman tuulahduksensa politiikkaan, eikä se ole hyvä asia, Risto huokaa. 

Yrittäjäperhe henkeen ja vereen, niin voisi Kummun perhettä kutsua. Äänekosken elinvoiman kehitys huolettaa, kun kivijalkakaupat yksi toisensa jälkeen häviävät katukuvasta. 

– Yrittäjien ja kaupungin välinen vuoropuhelu pitää olla hyvää ja toimivaa. Kaupungin tulee kuunnella yrittäjiä tarkalla korvalla, sillä muistaa pitää, että niin kaupunki kuin sen sisällä oleva yrittäjyys rakentuu kuntalaisten hyvinvoinnista – ja päinvastoin. Kaupungin ja poliitikkojen täytyy laittaa paukkuja elinvoiman parantamiseen, sillä saamme asukaslukumme pidettyä aisoissa. 

Risto ja Raija seuraavat yhä ympärillä käytävää politiikkaa ja äänestämässä käydään, tietenkin! 

– Onhan tämä nyt hieman erikoista, kun ei tarvitse olla mukana elämässä Riston vaalityötä. Nyt meillä on erilaiset työt ja erilainen elämä. Hyvä sellainen, ja olen kiitollinen, että Risto on yhä tässä kupeellani, Raija sanoo. 

Lämmin kiitos Ristolle yhteisten asioidemme hoitamisesta ja hyvää kultahääpäivää!

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy