Naisten Korisliiga
Alku–Huima 95–59 (39–26)
Vapaaseen laskuun siirtynyt Huima koki odotetusti rökäletappion Forssassa. Puolivälierien kotiedusta kamppaileva kotijoukkue karkasi vierailtaan viimeistään kolmannella jaksolla.
Huiman ilonaiheet olivat vähissä. Yksi oli toki se, että Kenya Robinson (7/11/4 syöttöä) palasi USA:n-reissultaan pelaajakadon kärsineeseen joukkueeseen. Robinson jaksoi raataa kentällä yli 36 minuuttia, vaikka 12 pelitilanneheitosta osuikin vain kaksi, ja menetyksiäkin tuli kuusi.
Toisen jäljelle jääneen vahvistuksen, Batabe Zemparen (11/14) heittopeli ei ollut juuri parempaa: 12 heitosta neljä sukkaan.
Kotimaiset saivat peliaikaa runsaammin. Karoliina Rytkönen (14/1/5 riistoa) kiitti ja nousi Huiman korikuningattareksi. Iloisinta oli se, että Inka Åkerlund heitti piste-ennätyksekseen kuusi ja teki myös levyriennätyksekseen kolme.
– Meillä on nyt tavoitteena, että nuoret kotimaiset tytöt saavat reilusti peliaikaa ja lisäksi kun siitä vielä pitävätkin niin mikä ettei, valmentaja Mervi Nurmi sanoi.
Alun tehokkaimmat olivat yhteensä 58 pistettä heittäneet Ashley Clark ja Kiana Johnson. Huimasta Alkuun pikavauhdilla siirtynyt Robin Murphy keräsi tehot 9/8.
– Koko tiimillä oli yhteisiä harjoituskertoja takanaan ennen illan peliä kokonaista 1,5! Sisäpelaajamme ovat nyt oikeilla paikoillaan, joka mahdollistaa jälleen nopeat hyökkäykset. Nyt pelattiin koko ajan miestä kun paikkakuvioita ei olla yhdessä vielä ehditty treenaamaan, valmentaja Jari Marjamäki sanoi.