ÄKS

Timo Harakkaa toivotaan mukaan demareiden puheenjohtajakisaan

14.12.2016 12:21 (muokattu 14.12.2016 16:29)
Äänekoskelaissyntyistä Timo Harakkaa mielitään demareiden nokkamieheksi.
SDP:n Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Rolf Nyholm toivoo, että kansanedustaja Timo Harakka asettuu  SDP:n puheenjohtajaehdokkaaksi Lahden puoluekokouksessa 3.–5. helmikuuta.

 

– Timo Harakan eurovaalikampanjaa vuonna 2014 johdettiin Keski-Suomesta käsin ja viimeistään tuolloin Timo Harakka osoitti olevansa kyvykäs hoitamaan isoja tehtäviä myös SDP:ssä. Harakan talouspoliittinen osaaminen on erinomaista sekä kansainvälisesti että kotimaisesti, Keski-Suomen demarit linjaavat.

Nyholm tietää, että Keski-Suomessa Timo tunnetaan karismaattisena, kotiseuturakkaana kosmopoliittina. Hän uskoo, että Harakalla on paljon annettavaa sekä SDP:n että koko Suomen tulevaisuudelle.

– Timo Harakka on kotoisin pieneltä teollisuuspaikkakunnalta Äänekoskelta ja Timon elämäntarina on kuin kuvaus suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta. Täällä kotiseudulla tiedämme, että Timo on helposti lähestyttävä, tavallisen palkansaajan arkea ymmärtävä ihminen. Hän tekee tarmolla työtä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Hän on uudistaja, joka tulee puheenjohtajana nostamaan SDP:n uuteen nousuun kunnioittaen puolueen hienoa historiaa,  sanoo Rolf Nyholm

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy