ÄKS

Roponen veteraanien virkistykseksi

10.08.2015 10:00 (muokattu 10.08.2015 10:43)
Veteraanit virkistäytyivät Laajarannan leirikeskuksessa heinäkuussa. Musiikkia ja makkaraa, mikä sen parempaa.
Perinteinen varusmiesten suorittama keräys ovelta ovelle suoritetaan Äänekosken taajamassa ja viheralueilla tiistaina 11. elokuuta ja Suolahdessa keskiviikkona 12. elokuuta. Näillä alueilla veteraaneja, heidän puolisoitaan ja leskiä on vielä satakunta.

 

Varusmiesten kuljettamiseen ja keräysorganisaatioon on sitoutunut lähes sata vapaaehtoista. Veteraanikeräyksen tuotto menee veteraanien ja heidän leskiensä virkistykseen ja hyvinvoinnin tukemiseen. Yhdessäolon hetkien lisäksi keräysrahoilla ostetaan arkista apua ja pienempää virkistystä.

– Puolet tämänkin keräyksen tuotosta menee palveluseteleihin. Jokainen veteraani ja leski saa seteleitä, joilla voi ostaa vaikka hieronnan tai siivouspalvelun, Äänekosken Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Markku Louekari kertoo.

Äänekosken Sotaveteraanit ry on vuosien saatossa järjestänyt runsaasti virkistysretkiä ja tilaisuuksia. Seuraavaksi luvassa on matka Peurunkaan.

– Maanantaina kävin onnittelemassa erästä 94-vuotiasta veteraania. Hän sanoi, että hän erittäin mielellään lähtee mukaan, jos vain kunto on sama kuin tänään. Mehän haemme halukkaat vaikka kotiovelta asti.

Veteraanikeräyksen tuotto on ainoa yhdistyksen toiminnan tulonlähde.

– Siksi toivommekin kaupunkilaisten suhtautuvan myötämielisesti keräykseen ja muistavan veteraanien epäitsekkäät teot itsenäisyyden turvaamiseksi ja maan jälleenrakentamiseksi, Louekari jatkaa.

Veteraanikeräys Äänekosken taajamassa ja viheralueilla tiistaina 11. elokuuta kello 18 alkaen. Suolahden alueella keskiviikkona 12. elokuuta kello 18.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy