
Äänekosken kylillä ja erityisesti kulttuuriväen keskuudessa arvuutellaan, saako Painotalo tarvitsemansa remontin vai ei. Tämän vuoden talousarviossa kulttuuripalveluille luvattiin 75 000 euroa Painotalon remonttiin. Remontti kuitenkin venyi, sillä kulttuuripalvelut päätti tehdä kokonaissuunnitelman rahojen käytöstä. Yllättäen rahoitusjohtaja Jouko Salosen elokuussa kaupunginhallitukselle antamassa lisätalousarviossa esitettiin, että alkuperäisestä summasta siirrettäisiin muuhun käyttöön 65 000 euroa. Talousarviossa mainittiin myös, että Painotalon muutostyöt siirtyvät pääosin seuraavan vuoden puolelle.
Kaupunginvaltuutettu Merja Närhen mukaan asia on hieman sekava, sillä kukaan ei tunnu tarkalleen tietävän, minne siirretyt rahat ovat menneet.
– Joidenkin mukaan rahat on siirretty Konginkankaan nuorisotalo Vaparin katon korjaukseen. Rahoitusjohtaja sanoi, ettei kulttuuripuolen rahoja ole voitu siirtää nuorisopuolelle. Joka tapauksessa rahaa remonttiin ei nyt ole, Närhi kommentoi.
Vapaa-aikatoimen johtaja Markku Auvinen kertoo, että kulttuuripalvelut on nyt tehnyt noin 1,2 miljoonan suuruisen kokonaissuunnitelman Painotalon remontista. Suunnitelma sisältää muun muassa katsomon, lattian, sisääntulon ja akustiikan remontoinnin. Kulttuuriväen harmiksi rahoitusjohtajan ensi vuodelle esittämässä talousarviossa ei ole varattu lainkaan rahaa Painotalon remonttiin.
– Äänekoskella ollaan panostettu hyvin muun muassa liikuntapalveluihin, mutta kulttuuriin satsaaminen on jäänyt kokonaan. Painotalon remonttiin tarvittavat rahat ovat nyt kiven takana, sillä koko kaupungin talouden vakauttamispaketti aiheuttaa kuumia tunteita ja monenlaisia mielipiteitä. Rahoitusjohtaja sanoo, ettei remonttiin yksinkertaisesti ole rahaa, Närhi kertoo.
Närhen mukaan asia on vaivalloinen, sillä kaupungin piti panostaa kulttuuriin näin juhlavuotena.
– Monet ihastelivat juhlanäytelmässä Painotaloa. Sen sijainti ja muunneltavuus on erinomainen. On erittäin ikävää, jos remonttia ei saada edes alkuun, Närhi harmittelee.


























