Urho päätti syyskautensa jyväskyläläisen Nousun vieraana lauantaina. Kauden avausottelussa Liikuntatalossa entisillä liigajyrillä vahvistettu Nousu oli vielä liian vahva, mutta tällä kertaa erinomaiseen vireeseen päässyt Urho oli omaa luokkaansa maalein 3-9 (0-4, 0-2, 3-3).
Ottelun ensimmäinen erä oli suolahtelaisten näytöstä. Kymmenen minuutin pelin jälkeen Nousu oli pakotettu ottamaan aikalisä, kun Urhon Petteri Kääriäinen oli osunut jo kahdesti Jaakko Perälä kerran. Aikalisästä ei kuitenkaan ollut paljon apua, sillä Ilmari Pitkänen lisäsi hetken päästä Urhon johdon jo neljään maaliin.
Heti toisen erän puolenvälin jälkeen Toni Kuosmanen vei suolahtelaiset jo ratkaisevan tuntuiseen 5-0 johtoon. Tästä turhautuneena Salibandyliigan entinen maalitykki Lasse Riitesuo hölmöili itselleen 14 (2+2+10) minuutin jäähyn. Urho reagoi tilanteeseen ainoalla oikealla tavalla eli iskemällä ylivoimaosuman. Maalintekijänä oli tällä kertaa Eetu Eronen.
Päätöserän alussa Nousu viritteli pientä kiriä maalaamalla puolen minuutin sisään kaksi kertaa ja onnistui saamaan sitä kautta paremman otteen pelistä. Hieman ennen erän puoltaväliä Urho turvautui aikalisään, jonka jälkeen Jaakko Perälän ja Joni Lempisen nopeaan tahtiin tekemät maalin ratkaisivat ottelun lopullisesti Urhon eduksi.
Suolahtelaiset ovat sarjassa hyvissä asemissa neljäntenä ainoastaan kolme pistettä kärkeä perässä. Urhon pelit jatkuvat 13.1 kotiottelulla sarjakärki O2-Jyväskylää vastaan.
Tulokset, sarjataulukot ja tilastot salibandyliiton sivuilta:
http://salibandy.net/kilpailutoiminta/tulospalvelu/sisa-suomi-miehet-2div-lohko-4-tulospalvelu-2012-13