ÄKS

Sarjakärki murskasi Huiman

11.01.2013 23:47


Päävalmentaja Derrick Craytonilla riittää mietittävää joukkueensa peliesitysten kanssa.

Koripallo
Tarmo?Huima 93?55 (19?11, 21?20, 13?14, 40?10)

Huiman miehet olivat lähes mahdottoman paikan edessä perjantaina vierasottelussa Porvoon Tarmoa vastaan. Äänekoskelaiset lähtivät otteluun ainoastaan kahdeksalla pelaajalla. Joukkueen jättäneen Sami Kajanderin lisäksi poissa olivat myös Sami Mäntymaa, Henri Kajander ja Otto Jämsen.

Äänekoskelaiset johtivat ottelua ainoan kerran tekemällä ensimmäiset kaksi koria. Tähän Tarmo vastasi tekemällä seuraavat 13 pistettä. Ottelu eteni tästä eteenpäin kotijoukkueen hallinnassa toisen jakson ensiminuuteille asti. Huiman paras hetki ottelussa osui toisen neljänneksen puoleen väliin, kun joukkue nousi 8?0 jaksonsa ansiosta tasatilanteeseen 28?28. Porvoolaiset ottivat kuitenkin nopeasti ohjakset käsiinsä, nousten yhdeksän pisteen puoliaikajohtoon.

Kolmannella jaksolla Tarmo käväisi parhaimmillaan jo 16 pisteen johtoasemassa, mutta Huima onnistui vielä jakson loppupuolella nipistämään johdon kahdeksaan pisteeseen. Päätösjakso alkoi äänekoskelaisten kannalta murheellisesti. Tarmo repäisi eron kahdessa minuutissa 20 pisteeseen, eikä voittajasta ollut enää epäselvyyttä. Porvoolaiset veivät neljännen jakson lopulta murhaavasti 40?10.

Huiman parhaat tilastot teki Andre Stephens (15/18), mutta menetyksiä (5) oli liikaa ja heittotarkkuus jäi vaatimattomaksi. Mukavasti vastuuta saanut Markus Santa (12/0) voi olla tyytyväinen omaan panokseensa.

Pahiten huimalaisista petti jälleen kerran Kenny Tribbett (0/5). Viimeisessä neljässä ottelussa Tribbettin keskiarvot ovat olleet surkeat 4,25 pistettä ja 4,5 levypalloa. Eli ei aivan sitä mitä ammattilaiselta olisi lupa odottaa.

Huima on tällä hetkellä neljän ottelun tappioputkessa ja on voittanut edellisestä kahdeksasta ottelustaan ainoastaan yhden. Äänekoskelaisten pelaavat seuraavan kerran vasta 27.1. Säynätsalon Rientoa vastaan kotona.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy