Särkynyt mieli ei ole heikkoutta – erään nuoren selviytymistarina

Moni nuori kärsii erilaisista mielenterveysongelmista. Hyvin usein kuitenkin nuorien kohdalla ongelmat jäävät huomiotta ja tällöin nuorille ei pystytä tarjoamaan heidän tarvitsemaansa apua.

Eräs äänekoskelaisnuori tuo oman tarinansa julki, ja haluaa kertoa omista kokemuksistaan mielenterveysongelmien kanssa. Hän toivoo, että oman kokemuksensa sekä asioiden esille tuominen auttaa nuoria, jotka ovat samassa tilanteessa, jossa on itse ollut. Hän haluaa muistuttaa, että tärkeintä tällaisessa tilanteessa on vertaistuki sekä tieto siitä, ettei ole tilanteensa kanssa yksin.

Ongelmat alkoivat yläasteella.

– Olin jatkuvasti todella väsynyt enkä jaksanut tehdä oikeastaan mitään. Silloin tällöin saattoi olla parempia päiviä, mutta henkisesti minulla oli todella paha olla lähes tulkoon koko ajan. Luulin aluksi, että se on vain ohi menevä vaihe ja sitä mieltä oli myös kouluterveydenhoitaja, joka oletti tunteiden kuuluvan murrosikään ja menevän kyllä ohi ajan kanssa.

Asiat alkoivat kuitenkin mennä entistä huonommin, mitä lähemmäksi peruskoulun loppu tuli.

– Menetin mielenkiinnon ihan kaikkea kohtaan ja kamppailin itseni ja ajatusteni kanssa päivästä toiseen. Pelkästään sängystä ylös pääseminen tuntui vievän kaikki voimat. En enää halunnut kertoa kenellekään, miten minulla oikeasti meni ja sanoin vain aina kaikille, että kaikki on hyvin. Osasin peittää kaiken niin hyvin, että kenelläkään ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, mitä oikeasti oli meneillään.

Kun tuli aika aloittaa ammattikoulu täysin vieraalla paikkakunnalla psyyke romahti lopullisesti.

– Aloitin koulun ja ehdin käymään sitä kaksi päivää, jonka jälkeen yhtenä aamuna, kun olin lähdössä kouluun kroppani teki täydellisen stopin. Olin psyykkisesti niin huonossa kunnossa, että aloin reagoimaan fyysisesti. Istuin vain vessan lattialla itkin ja oksensin. Silloin kaikki selvisi myös perheelleni.

Hänen äitinsä soitti terveyskeskukseen ja sai akuuttiajan päivystykseen.

– Sain lääkäriltä lähetteen nuorisopsykiatrian poliklinikalle ja pääsin samana päivänä peruutusajan takia käymään siellä. Poliklinikalla keskustelin kahden hoitajan ja äitini kanssa tilanteestani. Tein masennustestin, josta selvisi, että minulla oli lievä masennus. Diagnoosi kuitenkin vaihtui hyvin pian keskivaikeaksi masennukseksi.

Diagnoosin saatua hän pääsi nuorisopsykiatrian asiakkaaksi ja alkoi käydä viikoittain poliklinikalla keskustelemassa hoitajan kanssa.

– Aloin lopulta puhumaan siitä, kuinka minulla oikeasti meni ja vähitellen suostuin ottamaan apua vastaan. Jouduin kuitenkin lopettamaan koulun kesken, koska en ollut sillä hetkellä kykenevä käymään koulua: masennukseni lisäksi kärsin pahasta paniikkihäiriöstä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Sain lääkityksen masennukseen ja paniikkihäiriöön, jonka ansioista toimintakykyni alkoi pikku hiljaa palautua.

Diagnoosi pysyi samana kolmen vuoden ajan, kunnes mieliala alkoi heittelellä normaalia enemmän.

– Olin välillä todella masentunut ja väsynyt pitkiä aikoja ja toisinaan taas ylipirteä enkä nukkunut öisin lainkaan. En muista näistä ajoista kovinkaan paljon itse, koska olin niin omissa maailmoissani ja pihalla kaikesta siitä mitä ympärilläni tapahtui. Tein välillä todella typeriä asioita, koska en tajunnut itse, että käyttäytymiseni ja tekoni olisivat olleet jotenkin epänormaaleja. Aluksi luultiin, että kaikki tämä johtui väärästä lääkityksestä, jonka takia lääkitystä vaihdettiin useita kertoja. Uusista lääkkeistä tuli aina kaikenlaisia sivuvaikutuksia kuten pahoinvointia.

Lopulta lääkitys lopetettiin kokonaan. Tilanne pysyi ensin samana, kunnes se alkoi lääkityksen lopettamisen jälkeen menemään entistä pahemmaksi.

– Saatoin valvoa viisi vuorokautta putkeen, enkä tuntenut väsymystä lainkaan. Käyttäytymiseni oli epämääräistä ja puhuin kaksi kertaa nopeammin kuin normaalisti. Olin todella impulsiivinen ja mielialani kohosi liiaksikin. Rahankäyttöni alkoi myös olla hieman holtitonta. Toisinaan taas makasin vain sängyssä, enkä jaksanut nousta ylös moneen päivään. Olin todella ahdistunut ja stressaantunut, en poistunut kotoa mihinkään, enkä pitänyt keneenkään mitään yhteyttä. Lopulta aloin itsekin ymmärtää, ettei kaikki ole kunnossa ja ymmärsin, että minun täytyy pyytää lisää apua selvittääkseni, mikä aiheuttaa kaiken tämän käyttäytymisen. Pääsin testeihin, joista selvittiin, että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Sain lääkityksen ja hiljattain olo alkoi tasaantumaan ja asiat mennä paremmin. Tieto siitä, että tiesi mistä kaikki johtui, helpotti oloa.

Nyt neljän vuoden jälkeen kaikkien näiden tapahtumien ja kokemusten jälkeen elämä jatkuu lähestulkoon normaalina.

– Lääkityksen avulla sairauteni pysyy hallinnassa ja lääkitys niin sanotusti leikkaa masennus- ja maniajaksojen huiput. Kun asiat oppii ymmärtämään ja hyväksymään, selviää mistä tahansa. Minä olen selvinnyt kaikista vastoinkäymisistä ja tiedän edelleen selviäväni. Tämän tarinani myötä toivon, että myös kaikki toiset, jotka näiden asioiden kanssa kamppailevat uskoisivat, että tilanne voi muuttua ja kaikesta voi selvitä. Tänä päivänä olen vahvempi kuin koskaan aiemmin ja ilman kaikkia näitä tapahtumia en olisi se kuka olen nyt.
Avun pyytäminen ei ole heikkoutta vaan rohkeutta.

Rohkeasti vakavaan aiheeseen tarttunut äänekoskelaisnuori haluaa pysytellä nimettömänä. Lämmin kiitos sinulle, toivottavasti tarinasi auttaa ja lohduttaa kanssasi samaa kokeneita henkilöitä.