Vaikka sisäilma on mitä on, Asemakadun koululla jaksetaan panostaa viihtyvyyteen ja samaan syssyyn opitaan asioita ja uusia taitoja.
Asemakadun koulun jykevä portaikko on saanut väriä ja iloa. Innoittajana taideprojektiin on toiminut Suomen luonto ja toteuttajana inspiroituneet opettajat ja innokkaat oppilaat.
Kengättömän koulun ala-aula on täynnä hyvässä järjestyksessä olevia kenkäpareja. Katse siirtyy nopeasti kenkänaulakoilta portaikkoon, jonka penseät valkoiset seinät ovat muuttuneet järvimaisemaksi. Seinille on maalattu sininen kimmeltävä järvi ja sinne asukkaita: haukia, ahvenia, mateita ja muita Suomen vesistössä tai sen rantamilla viihtyviä eläinlajeja, kivellä seisovaa lokkia ja kaulaansa uljaasti pitelevää joutsenta unohtamatta. Luokanopettajat Saara Kallioinen ja Anna Paalanen ennättävät välitunnilla esittelemään luomusta ja sen syntyä.
– Ajattelimme toteuttaa koko koulun mittaista projektia Suomi 100 -hengessä ja samalla jättää jäähyväisiä tälle koulurakennukselle. Käynnistimme urakkaa jo maaliskuussa, ja on tarkoitus jatkaa koulun kuorruttamista satavuotisen Suomen teeman mukaisella teemalla koko vuoden ajan, Paalanen kertoo.
KUN NOUSEE kerroksen verran ylös pääsee rantamaisemasta sujuvasti kauniiseen suomalaiseen metsään. Inspiraatiota on haette yllin tunneilta, oppikirjoista, internetistä ja kirjastostakin.
– Sekoitimme kolmannen luokan oppilaita yli luokkarajojen. Meillä oli tiedonhakutiimi, joka haki tietoa Suomen luonnossa viihtyvistä eläimistä. Hahmottelutiimi teki luonnokset ja maalaustiimi toteutti suunnitelmat näkyväksi. Tärkeää oli, että kaikki pääsivät tarttumaan maalipensseliin, Kallioinen muistelee teoksen syntyvaiheita.
Luonnon kiertokulku on saatu myös ikuistettua. Verta on maalattu seinälle roiskahtamaan, kun ketturepolainen pistää poskeensa jänöpupua. Draaman kaari on upeassa teoksessa hallitusti hallussa ja vaikutusta tehostaa mäen päällä nököttävä punainen pieni mökki. Eipä ole tylsää hetkeä tässä taidenäyttelyssä!
NELOSLUOKAN oppilaat ovat taiteilleet kakkoskerroksen vaaleanpunaisesta käytävästä Kalevakadun. Aulassa komeilee upea kierrätysmateriaalista taottu Sampo, joka sylkee rahan lisäksi viljaa ja suolaa. Seiniltä löytyy maalattuna tutut kalevalaiset hahmot: Aino, Kyllikki, Lemminkäinen, Joukahainen, Louhi ja Ilmarinen sekä monta erilaista kuvitteellista kuvaa Sammosta.
OPEHUONEEN edustalle on tulossa tuota pikaa jotain ihan muuta.
– Seinään maalataan Finlandian nuotit nokkahuilusovituksella. Alakoulussa kun ollaan, niin silloin teoksissakin näkyy asiaankuuluva pilke, Kallioinen nauraa.
Palaute on ollut positiivista. Jos jotain negatiivista pitää oikein kaivamalla kaivaa, niin kyllähän sellaistakin löytyy.
– Rehtorilta tuli vähän sanomista, kun sinistä maalia tahtoi mennä liikaa, opettajat sanovat.
Oli miten oli, sinistä saa olla, se näyttää seinissä todella kivalta.
– Tämä on työ jota voi täydentää loputtomasta. Ei tämä vielä valmis taida olla.
DALIMAISTA otetta on myös havaittavissa, kun seinään on taiteiltu Suomen vesistöille tuntematon lentokalalajike, eipä anneta sen häiritä, sillä taide antaa tilaa tällekin ajatukselle! Yksi pieni mysteeriokin projektiin liittyi, sillä eräänä aamuna huomattiin teokseen ilmestynyt liito-orava.
– Siinä sitä riitti ihmettelemistä, kunnes koulusihteerimme paljasti sen salaa siihen maalanneensa, Kallioinen ja Paalanen nauravat.
Katso kuvat Kalevalakadusta sekä maalauksista portaikoissa: