Jazzien keskiviikkoillan avauskonserttiin oli mukavasti tunkua. Tunkua oli myös anniskelualueelle ja bajamajoihin. Mikä merkitsee sitä, että tunnelmaa ainakin riitti, koska ei tarvinnut yksin elämöidä suosikkibändinsä edessä. Aina löytyi joku, joka on valmis kanssasi pieneen ”pogoomiseen” eli hyppelyyn ylös alas ryhmässä kädet ylhäällä. Hauska oli havaita, että miesten kesken löytyy kyseistä tervettä hyppelykulttuuria. Tästä voisi vetää yhtäläisyysviivoja keskiviikkoillan bändien varsin punkahtavaan musiikkiin. Musiikissa tai oikeastaan sanoituksissa tuoksui kapinahenkisyys aikuismaisuutta ja sukupuolirooleja kohtaan.
Anna Puu ehkä oli illan seestynein esiintyjä, vaikka hänenkin lauluissaan ironisoidaan usein sukupuoliroolien kustannuksella. Olen tykännyt Anna Puun musiikin nostalgisista sovituksista, joista kimaltelee kauniisti 60-lukulaisuus. Baritonisaksofonin törähdykset kappaleessa melankolian riemut vievät ajatukset jopa 50-luvun iskelmäjazziin! Tosin Puun keikalla ei ollut torvia mukana. Yksi asia, johon kiinnitin varsinkin muiden bändien kohdalla huomiota, oli valmiiden taustojen käyttö. Eivät valmiit taustat minua haittaa vastaanottajan roolissa. Tiedän vaan kuinka hölmöltä muusikosta tuntuu olla soittavinaan jotain juttua, joka tuleekin läppäristä. Anna Puun kohdalla en huomannut taustojen olemassaoloa.
Anna Puulla oli epäkiitollinen tehtävä avata tämän vuoden keitelejazzit. Yleisö ei ollut oikein vielä lämmennyt ja tuntui odottavan enemmän Haloo Helsinkiä ja PMMP:tä. Viimeisenä biisinä Puu vetäisi odotetusti hittinsä ”Säännöt rakkaudelle”. Kappale hakee vertaistaan bittiavaruudessa. Kyllä säännöt herkkä ja melodinen biisi on, mutta tuosta kappaleesta on punkki kaukana. Luulisi Puun tajuavan vanhan viisauden laeista, jotka on tehty rikkottavaksi. Viisas teologi se ja se tietää, että kymmenen käskyä on Hemmo Vertaiselle samalla kymmenen kehoitusta tottelemattomuuteen, koska niin on näemmä ennenkin tehty.
Anna Puun ja PMMP:n välissä kuultiin yhtä tämän hetken suosikkiorkesteria Haloo Helsinkiä. Elli on rock! Bändin kitaristien soitantaa on hauska seurata, kun se on samalla fyysinen suoritus koreografioita unohtamatta. Bändin ehdottomasti rokkaavin biisi ”Jos mun pokka pettää” vei laulajamme äänen aina äärirajoille asti. Sanoista ei saanut selvää, mutta sekään ei haittaa, koska tavallaan kuuluu genreen. Ellin käheä ja kimeä ääni tuntui välillä pettävän, mutta kesti kuitenkin loppuun asti. Yleisö miltei villiintyi yhtyeen energisestä esiintymisestä eikä meinannut päästää Haloo Helsinkiä pois lavalta millään ilveellä.
Bändin isoon hittiin ”Maailman toisella puolen” olen näemmä päässyt kyllästymään. On tullut meinaan soitettua sitä oppilaiden kanssa. Nyt konsertissa biisi toi mieleen toisen kuuluisan hittibiisin, jonka kertosäkeen muunnelma kertoo Matti Nykäsen ilmalennosta.
Itse olen tykästynyt viime aikoina ”Vapaus käteen jää” kappaleeseen. Minusta Elli kuulostaa siinä suomalais-ugrilaisen musiikin perinteen jatkajalta. Kappaleen kertosäkeen alaspäinen melodia ja rytmiikka Ellin äänellä laulettuna tuo mieleeni karjalaiset ”itkut”.
Haloo Helsingin soitto oli ihailtavan tiukkaa ja tällainen nopeatempoinen rock on aina tyrmäävän tehokasta bilemusiikkia Keitelejazzeilla.
Itse odotin tältä illalta nimenomaan PMMP:tä. Oli ihka ensimmäinen kerta, kun kuulin bändiä elävänä! Voin sanoa, että yhtye teki hyvän vaikutuksen ensi hetkestä alkaen ja piti jännityksen yllä loppuun asti. Ei ole tyttäreni huonon bändin perässä juossut viime vuosina. Minä en ainakaan havainnut bändin esiintymisessä mitään väsymyksen merkkejä tai esteitä sille miksei se voisi jatkaa vielä tulevaisuudessa. Eipä ainakaan kappaleita puuttuisi keikkalistalta ja tilaa olisi vielä uusillekin tuotoksille. Ihmetellä täytyy miksi pitää lopettaa. Yhtyettä ja sen tuotoksia voi mielestäni verrata Reino Helismaan tai Severi Suhosen luomaan ”rillumarei”-kulttuuriin, jonka musiikkikappaleet elävät ja voivat hyvin vielä tänäänkin 50 vuotta syntymänsä jälkeen. Vai onko PMMP sittenkin vain hetken kulutustavaraa? No, kaikkihan nykyään on kulutustavaraa!
Sanomattakin on selvää, ettei PMMP:n taustalla olevien henkilöiden luovuus tähän lopu. Luvassa lienee uusia artisteja, elokuvia, näyttelemistä ja ties mitä. Keski-Suomesta on moni hieno taiteilija Paula Vesalan tavoin ponnistanut maailmalle. Ehkä siksi oli paikallaan päättää ilta kotiseutulauluun.
Käsin tehty biisilista PMMP:n keikalta keskiviikkona 24. heinäkuuta 2013
teksti Jori Mäenpää
kuvat Riina Nygrén
