Espanjan Aurinkorannikolla Nerjan ja Esteponan välissä viettää talvikuukausia kymmeniä tuhansia suomalaisia eläkeläisinä ja työssä kävijöinä. Valtaosa heistä asuu ”Suomen eteläisimmässä kaupungissa” Fuengirolassa ja siellähän pärjää hyvin kaikilla elämän osa-alueilla pelkällä suomen kielellä.
Kaupungissa asuu paljon mm. ruotsalaisia, englantilaisia, irlantilaisia, saksalaisia jne. joten myös kansainvälisyyttä löytyy näiden maiden omissa musiikkiravintoloissa. Näissä ravintoloissa viihtyy myös paljon suomalaisia muusikoita sekä soittaen että kuunnellen.
Aurinkorannikon suosituin suomalaisyhtye yli kymmenen vuoden ajan on ollut Seita & Friends jossa runkona on alueella koko talven asuvat ammattimuusikot. Yhtyeeseen kuuluu myös monia muusikoita jotka viettävät vain osan talvesta rannikolla. Yhtyeen ohjelmisto on hyvin kansainvälinen, viikottaiset ravintola Kukko-keikat ovat teemailtoja eri aiheiden mukaan.
Yhtye tulee kahdeksatta kertaa kesäkiertueelle Suomeen ja kolmatta kertaa Äänekoskelle. Valtaosa illan ohjelmistosta on espanjankielistä.
– Koska Seita hallitsee tulkinnat yhdeksällä eri kielellä tullaan paljon muutakin kuulemaan. Seita on paitsi laulaja niin myös multi-instrumentalisti, säveltäjä ja sanoittaja sekä kuvataiteilija joten monipuolinen lahjakkuus on vieraanamme, Ari Peltonen vinkkaa.
Seita & Friends Willessä 19.7. klo 19.00